SDP:n Aki Lindén: Orpon-Purran hallitus on ollut työntekijöitä edustavien järjestöjen kimpussa monella tavoin, joten työmarkkinarikollisuus ei ole täysi yllätys

Turun telakalla ilmenneet rikkeet alihankkijoiden työntekijöiden työoloissa ja palkkauksessa ovat vain nykyisten työmarkkinoiden jäävuoren huippu, toteaa turkulainen kansanedustaja Aki Lindén, joka toimii mm. eduskunnan valtiovarainvaliokunnan työ- ja elinkeinojaoston puheenjohtajana.
Perjantaina uutisoitiin jälleen uusista rikosepäilyistä Turun telakalla. Ukrainalaisten työntekijät ovat jääneet ilman palkkoja ja korvauksia. Tapaukseen liittyy järjestäytynyttä rikollisuutta.
Lindén toteaa, että Orpon-Purran hallitus on ollut työntekijöitä edustavien järjestöjen kimpussa monella tavoin.
– Se on ajanut läpi useita lakeja, joilla heikennetään ammattiliittojen ja -osastojen toimintaedellytyksiä. Ohjeistus tähän on tullut suoraan Elinkeinoelämän johdosta. Björn Wahlroos kuvaa tätä työnantajaleirissä tiukentunutta linjaa juuri ilmestyneessä kirjassa ”Nurkkahuone”. Hän kutsuu eräitä yhteistyöhakuisempia työnantajaleirin edustajia jopa viideskolonnalaisiksi eli vastustajan tai vihollisen asialla oleviksi. Sellaiset henkilöt piti savustaa ulos työnantajajärjestöistä, Lindén muistuttaa.
– Luonnollisesti on paljon kunnollisia työnantajia, jotka noudattavat lakeja ja kunnioittavat yhteistyötä henkilöstön kanssa, mutta nykyisen hallituksen aikana yleinen ilmapiiri on selvästi huonontunut. Tällaisessa ilmapiirissä ei ole täysin yllättävää, että esille nousee myös suoranaisia rikoksia ja häikäilemätöntä haavoittuvassa asemassa olevien kuten ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden riistoa. Tällaista on ilmennyt myös maahanmuuttajataustaisten työnantajien toiminnassa, Lindén sanoo.
– Ammattiyhdistysliikkeen asemaa on meneillään olevan heikentämisen sijasta vahvistettava, kanneoikeus on saatava työntekijöiden järjestöille, saatavuusharkintaa eli lupaa ulkomaisen työvoiman palkkaamiselle on tiukennettava ja työolosuhteiden valvontaa lisättävä, toteaa Aki Lindén.