Puheenjohtaja Antti Lindtman SAMAKin huippukokoukseen Tukholmaan
Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen johtoa kokoontuu Tukholmaan SAMAKin huippukokoukseen 18.3.2026. Kokouksen aiheina on muun muassa johtajuus ja yhteistyö muuttuneessa turvallisuustilanteessa sekä luottamuksen merkitys yhteiskuntien yhtenäisyydessä.
Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden puheenjohtajista kokoukseen osallistuvat SDP:n Antti Lindtman, Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre, Islannin pääministeri Kristrún Frostadóttir ja Ruotsin sosialidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Andersson. Lisäksi kokoukseen osallistuu edustajia Islannista, Grönlannista, Färsarilta ja Ahvenanmaalta.
Kokouksen aiheena on Pohjolan turvallisuus muuttuneessa turvallisuustilanteessa.
”Pohjoismaiden on otettava entistä aktiivisempi rooli Euroopan turvallisuuden rakentamisessa. Tarvitsemme vahvempaa pohjoismaista koordinointia sekä Nato-kantojen että EU:n turvallisuuspoliittisten tavoitteiden muodostamisessa. Maantieteellisesti saatamme olla Euroopan reunalla, mutta kun puhumme Euroopan turvallisuuden rakentamisesta, paikkamme pitää olla Euroopan ytimessä”, Lindtman sanoo.
SDP:stä kokouksen osallistuvat puheenjohtajan lisäksi varapuheenjohtaja Niina Malm, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen, kansanedustajat Kim Berg, Johannes Koskinen ja Pinja Perholehto sekä puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.