Presidenttiehdokas Jutta Urpilainen: Yleinen palvelusohjesääntö päivitettävä tasa-arvoiseksi

26.1.2024

Yleinen palvelusohjesääntö tulee päivittää tasa-arvoisemmaksi ja sallia miehille samat ulkonäköä koskevat vapaudet kuin naisille, esittää SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen.

Yleinen palvelusohjesääntö tullaan Puolustusvoimien mukaan päivittämään vuoden 2024 aikana ja siinä yhteydessä ulkonäköä koskevaa kirjausta tarkastellaan. Tasa-arvovaltuutettu ilmoitti viime vuoden lopulla, ettei se näe enää perustetta naisten ja miesten erilaisille ulkonäkövaatimuksille Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa.

 – Pääesikunta on myös todennut, että se ei näe koulutuksellisia tai palvelusturvallisuuteen liittyviä esteitä nykyisten määräysten yhdenmukaistamiseksi. Sen sijaan se arvioi, että yhdenmukaistamisella olisi positiivisia vaikutuksia miesten palvelusmotivaatioon ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon, Urpilainen huomauttaa.

Suomessa ikäluokkien koko pienenee ja tämä johtaa siihen, että myös varusmiespalvelukseen osallistuvien määrä putoaa, muistuttaa Urpilainen. Siksi meidän on löydettävä keinoja, joilla palveluksesta tehdään houkuttelevampaa.

Monessa Nato-kumppanimaassa miesten pitkät hiukset ovat olleet jo pitkään arkipäivää, Urpilainen toteaa.

 – Nyt on aika päivittää ohjesääntö tälle vuosituhannelle ja varmistaa, että myös Suomessa miehillä on jatkossa samat vapaudet kuin naisillakin.

Jaa sosiaalisessa mediassa