Maa- ja metsätalousvaliokunnan sd-edustajat: Ruoantuotannon markkinalähtöisyyttä, viennin tulevaisuudennäkymiä ja tukipolitiikkaa on kehitettävä

Maa- ja metsätalousvaliokunnan sd-edustajat Piritta Rantanen, Helena Marttila ja Timo Suhonen odottavat hallitukselta vaikuttavampia panostuksia maatalouden kannattavuuden parantamiseksi, ruokaviennin edistämiseksi sekä tukijärjestelmän oikeudenmukaisemmaksi kohdentamiseksi ja järkeistämiseksi.
– Maatalouden kannattavuus on Luken arvion mukaan kohentunut viime vuodesta, mutta kannattavuutta ei voi kutsua hyväksi, kun ennakoitu tuplaantuminenkin tarkoittaa, että maatalousyrittäjän keskimääräiseksi tuntipalkaksi jää tänä vuonna noin 10,20 euroa. Viljelijöiden tulo jää nyt miinusmerkkiseksi. Hallitukselta kaivataan toimia lainsäädännön kehittämisen ja tukien uudelleenkohdentamisen puolella, mutta toimettomuus osuu ennen kaikkea suomalaisiin tuottajiin. Kyse on ruoantuotantomme tulevaisuudesta sekä ruokajärjestelmämme kestävyydestä ja oikeudenmukaisuudesta valtiontalouden vaikeassa tilanteessa, kansanedustaja Timo Suhonen korostaa.
– Ilmastonmuutoksen edetessä ja ääri-ilmiöiden lisääntyessä Euroopassa Suomen rooli ruoantuottajana voi kasvaa hyvinkin merkittävästi. Poliittisin päätöksin on luotava ennakoitava toimintaympäristö, joka tukee tuottajia ja kasvun mahdollisuuksia, emme tarvitse lyhytaikaisia hankemallisia ratkaisuja. Suomessa on huikeita ruokainnovaatioita sekä puhtaita, perinteisiä raaka-aineita, joiden vientiä meidän tulee määrätietoisesti edistää, kansanedustaja Helena Marttila sanoo.
– Maatalouden ydin on ruoantuotanto, mutta SDP katsoo, että tukipolitiikan pitää olla oikeudenmukaista. Mielestämme on tarpeen selvittää, miten kestävä on nykyisessä valtiontalouden tilanteessa järjestelmä, jossa maataloustukia voi vuodesta toiseen nostaa myös tila, joka ei tuota lainkaan rehua tai ruokaa markkinoille. Hallituksen olisi syytä selvittää tarkemmin myös valtiovarainministeriön ehdotusta myyntitulorajan lisäämisestä tiloille ja tukien rajaamisesta päätoimisille tuottajille, vaatii kansanedustaja Piritta Rantanen.
Hän on huolissaan hallituksen epätarkoituksenmukaisesta rahankäytöstä myös hallinto- ja järjestelmäkustannuksiin.
– Hallitus on leikannut aiempia maa- ja metsätalouden tukia ja luo uusia tukimuotoja, joista koituu tietojärjestelmä- ja hallinnollisia kustannuksia. Esimerkiksi metsätalouden määräaikaiseen kannustejärjestelmään tehtävän muutoksen myötä tietojärjestelmäkustannukset maksavat yli puoli miljoonaa euroa ja tukien hallinnointi 150 000 euroa vuodessa. Saman verran arvioidaan kuluvan hakijoille suunnattuun tiedotukseen, koulutukseen ja neuvontaan vuosina 2026–2027. Sen sijaan hallitus lakkautti viime kaudella aloitetun metsitystuen juuri, kun tuen myöntäminen oli päässyt vauhtiin. Poukkoileva tukijärjestelmä on myrkkyä tiukalle valtiontaloudelle, kun päinvastoin pitäisi panostaa pitkäjänteisiin järjestelmiin ja niiden tehostamiseen, Rantanen toteaa.