Kvarnström ja Razmyar: Suomi ei saa pettää Afganistanin naisia
Kansanedustajat pelkäävät, että suunniteltu Euroopan komission ja Taleban-hallinnon välinen tapaaminen, jonka järjestämistä myös Suomi on ministeritasolla edistänyt, lähettää viestin, joka normalisoi ja pahimmillaan auttaa legitimoimaan talebanien sortohallintoa Afganistanissa. Siksi he ovat jättäneet asiasta kirjallisen kysymyksen.
SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström Raaseporista sekä helsinkiläinen kansanedustaja ja SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Nasima Razmyar korostavat, että ihmisoikeustilanne Afganistanissa on katastrofaalinen ja että erityisesti naisten oikeuksia ja vapauksia rajoitetaan jatkuvasti yhä enemmän.
– On täysin perusteltua, että kansainvälinen yhteisö Venäjää lukuun ottamatta on kieltäytynyt tunnustamasta Taleban-hallintoa, joka on laillistanut naisiin kohdistuvan väkivallan kodeissa ja lapsiavioliitot sekä kieltänyt naisia laulamasta, tanssimasta ja näyttämästä kasvojaan julkisesti. Se, että nyt ryhdytään yhteydenpitoon pyytääkseen talebaneilta palvelusta karkotusten toteuttamiseksi, on petos Afganistanissa kärsiviä naisia kohtaan, Kvarnström sanoo.
Noin kaksikymmentä EU-maata, joista Ruotsin Tidö-hallitus on ollut yksi aloitteentekijöistä, on vaatinut teknisluonteista tapaamista Taleban-hallinnon kanssa. Tällainen tapaaminen hallinnon ja Euroopan komission välillä on tarkoitus järjestää Brysselissä, joskin ajankohta on vielä epäselvä. Toistaiseksi EU tai EU-maat eivät ole tavanneet talebaneja EU:n alueella sen jälkeen, kun nämä ottivat vallan lähes viisi vuotta sitten.
– Tätä tapaamista ei voida sivuuttaa väittämällä, että kyse olisi vain käytännön asioista. Se tullaan näkemään talebanien legitimointina. Tämä osoittaa, että nykyiselle hallituksellemme maahanmuuttopolitiikka painaa enemmän kuin ihmisoikeudet. Nyt Afganistanin Taleban-hallintoon kohdistuva ulkopoliittinen linja murennetaan, Razmyar sanoo.
Kirjallinen kysymys sisältää laajemmat perustelut ja päättyy seuraaviin kysymyksiin:
Onko hallitus valmis muuttamaan kantaansa, jonka mukaan myös Suomi kannattaa EU-komission ja Afganistanin Taleban-hallinnon välistä tapaamista Brysselissä?
Miten hallitus aikoo varmistaa, ettei maahanmuuttopolitiikka heikennä Suomen ulkopolitiikan uskottavuutta Afganistania koskevissa kysymyksissä?
Miten hallitus aikoo toimia sen varmistamiseksi, ettei EU:n ja Taleban-hallinnon tapaaminen välitä viestiä siitä, että Afganistanin nykyinen hallinto olisi kansainvälisesti hyväksytty tai legitimiteetin saanut toimija?
Mitä toimia hallitus aikoo tehdä asettaakseen Taleban-hallinnolle vaatimuksia sen sijaan, että se pyytäisi hallinnolta yhteistyötä tai apua?
Mitä hallitus tekee Afganistanissa tapahtuvan sorron vastustamiseksi sekä naisten ja tyttöjen oikeuksien vahvistamiseksi maassa?