Kansanedustaja Piritta Rantanen vaatii tilannekatsausta ministeri Sari Essayahilta eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle pikaisesti

11.8.2026

- Vaikka tänään tiistaina ei varmistunut uusia sikaruttotapauksia, ei tilanne itärajalla ole ohi vielä pitkään aikaan. Rajoituksia jatketaan ainakin vuoden ajan tällä tietoa. Tämä vetää vakavaksi. Ministerin olisi syytä tulla ulos poterosta ja maa- ja metsätalousvaliokunta tarvitsisi nyt tilannekatsauksen missä mennään ja millainen vuosi Kaakkois-Suomen ihmisille ja yrityksille on edessä, vaatii Rantanen.

– Viestintä kansalaisille pitää saada kuntoon ja kansanedustajia pidettävä ajan tasalla. MTK:n eilinen kannanotto valtion viljaostoista tartunta-alueella on harkinnan arvoinen ja olisi syytä nopeasti arvioida onko ostoihin mahdollisuutta ja millä aikataululla. Ministeriö kertoi tänään, ettei se valmistele viljan tukiostoja millään tavalla.

– Afrikkalainen sikarutto on vakava asia ja Suomi on varautunut tilanteeseen pitkään. Nyt kun kriisi on päällä pitää kaivaa kaapista toimintasuunnitelmat ja ryhtyä hommiin. Kaakkois-Suomen elinkeinonharjoittajat, erityisesti maa- ja metsätaloudessa,  ovat pulassa jo nyt kun tilanne on kestänyt viikon. Entä vuoden päästä?  Viljelijät tarvitsevat apua heti, koska viljat on puitu ja ostajia ei löydy, Rantanen painottaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa