Kansanedustaja Pilvi Torsti kylässä Helsingin kouluissa ja ostareilla

5.2.2019

Kansanedustaja Pilvi Torsti toteuttaa Kansanedustaja kylässä -kiertueen helmikuun aikana ainakin kolmessa peruskoulussa. Vierailut jatkuvat keväällä ja syksyllä 2018 toteutettua kiertuetta.

Tammikuussa Torsti pohjusti kiertuetta Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan johdon vieraana ja Stadin ammattiopiston vieraana sekä Kaarelassa.

– Keskeisin motiivi ja lähtökohta on kysymys osallisuus-osattomuus, Helsingin eri osien eriytyminen ja eriarvoisuuden kasvu, johon haluan pureutua koulutuksen tasa-arvon ja demokratian näkökulmista, Torsti toteaa

Kansanedustaja kylässä -kierrokset alkoivat keväällä 2018. Torsti valitsi kaupunginosien eriytymistä tutkineen tutkija Venla Berneliuksen kanssa alueet ja koulut, joihin oltiin yhteydessä. Lisäksi Torsti on tehnyt aluevierailuja kaupunginosiin. Elosyyskuussa Kansanedustaja kylässä -kiertue kiersi kaupunginosatapahtumia.

– Kouluvierailujen tavoite on kuulla opettajia ja heidän ajatuksiaan, toiveitaan ja terveisiään, joita  sitten viedään eteenpäin Helsingin valmistelussa ja eduskuntatyössä. Toistaiseksi vierailujen viesti on vaikuttanut Helsingin budjettineuvottelujen pd-rahoituspäätöksiin. Yhtenä tuloksena syyskuussa 2018 Eduskunnan kansalaisinfossa järjestettiin Osaamispolku 2030 -seminaari aiheesta Peruskoulun tasa-arvon tulevaisuus 2020-luvun Helsingissä, Torsti kertoo.

Alun perin Kansanedustaja kylässä -toimintamalli idea sai alkunsa uusseelantilainen työväenpuolueen kansanedustajan ja nykyisen sosiaali- ja terveysministerin David Clarkin Helsingin vierailulla. Clark on omassa vaalipiirissään (20 000 asukasta) säännöllisesti ollut tavattavissa ja kutsuttavissa kylään. Usein yhteydenotto on liittynyt arkiseen pulmaan, jonka ratkaisussa voi auttaa.

– Kaikkein tärkeintä on tietenkin viesti, jonka toimintamalli lähettää: olen saatavilla ja haluan tavata sinut. Säännöllisyys luo luottamusta ja jatkuvuutta. 2017 julkaistu pamfletti Demokratia suomalaisessa lähiössä (Eeva Luhtakallio ja Maria Mustranta, Into) vahvisti edelleen tarvetta kehittää uusia tapoja toimia Helsingissä, Pilvi Torsti korostaa.

Kansanedustaja Pilvi Torsti kylässä:

5.2. Kontula, Keinutien ala-aste ja Kontumarketin kahvio

26.2. Jakomäki, Jakomäen peruskoulu ja Jakomäen S-marketin edusta

28.2. Vuosaari, Merilahden koulu ja Vuosaaren R-kioski

3.2. ja 3.3. Hakaniemen markkinat

Jaa sosiaalisessa mediassa