Iisakki Kiemunki SDP:n puoluejohdon erityisavustajaksi

2.5.2024

Iisakki Kiemunki aloittaa SDP:n puoluejohdon erityisavustajana. Hänen vastuualueenaan ovat erityisesti mediasuhteet ja viestintä.

Aikaisemmin Kiemunki on työskennellyt SDP:n eduskuntaryhmässä mediasuhteiden asiantuntijana, viestintäjohtajana Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä sekä toimittajana Hämeen Sanomat -konsernissa. Koulutukseltaan Kiemunki on hallintotieteiden maisteri.

 – SDP on aina ollut ennen kaikkea mahdollisuuksien tasa-arvoa ja toivoa rakentava puolue. Tässä ajassa tätä tasa-arvon ja toivon viestiä tarvitaan: maailmalla myrskyää ja kotimaassa tehdään tavallista ihmistä kurittavaa ja lapsia köyhyyteen syöksevää politiikkaa ennen näkemättömällä tavalla. SDP on vahvin vastavoima oikeiston tulevaisuutta tuhoavaa politiikkaa vastaan sekä Suomessa että Euroopassa. Se, että voin omalta osaltani olla tukemassa puoluejohtoa tässä työssä, on innostavaa, Kiemunki kertoo.

Kiemunki aloittaa tehtävässä SDP:n puoluetoimistolla 2.5. Ottaessaan vastaan tehtävän puoluetoimistolla, Kiemunki eroaa luottamustehtävästään Hämeen sosialidemokraattien puheenjohtajana.

Jaa sosiaalisessa mediassa