Helsinkiläisiä tuettava energiakriisin keskellä
Eurooppa on ajautunut energiakriisiin. Sähkön, polttoaineiden ja erityisesti maakaasun hinnat ovat nousseet jopa kymmenkertaisiksi normaalioloihin verrattuna. Kohonneet energian hinnat näkyvät jo kansalaisten ja yritysten arjessa ja ihmisten huoli energian ja muiden elinkustannusten noususta on ymmärrettävää.
SDP aikoo huolehtia siitä, että helsinkiläiset pärjäävät kriisin keskellä
On tärkeää todeta, että kriisi on seurausta Venäjän raakalaismaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan ja Venäjän yrityksestä heikentää eurooppalaisten tukea pakotteille, jotka on asetettu Venäjää vastaan. On esitetty, että kriisi olisi seurausta vihreästä siirtymästä, mutta se ei tosiasioiden valossa pidä paikkaansa. Kriisi koettelee pahiten niitä maita, jotka eivät ole pyrkineet eroon riippuvuudestaan fossiilisiin tuontipolttoaineisiin.
SDP:n näkökulmasta Helsingin on pidettävä kiinni sovituista ilmastotavoitteista. Suomessa on jouduttu arvioimaan muuttuneen tilanteen – erityisesti maakaasun heikentyneen saatavuuden – vuoksi olemassa olevia ratkaisuja uudelleen. Arvioinnissa on syytä huomioida niin ilmastotavoitteet kuin myös huoltovarmuus. Helsingin kaupungin johdon ja ennen kaikkea energiayhtiö Helenin onkin syytä osoittaa, ettei kaupungin energiahuolto ole kriisin seurauksena uhattuna.
90 prosenttia Helsingin kiinteistöistä on kaukolämmön piirissä. Kivihiili ja maakaasu vastasivat viime vuonna valtaosasta Helenin kaukolämmön tuotannosta. Kivihiilen käyttö on tarkoitus lopettaa kokonaan, kun Hana- ja Salmisaaren voimalat suljetaan seuraavan kahden vuoden aikana.
SDP:n valtuustoryhmä on huolissaan siitä, miten Helen kykenee korvaamaan sekä kivihiilen että maakaasun pitäen samalla kiinni ilmastotavoitteista. Lisäksi SDP:n valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että huolehdimme, ettei kaupunkilaisten elämisen kustannukset nouse kohtuuttomasti. Tässä tavoitteessa ryhmä antaa myös vahvan tukensa hallituksen budjettiriihessä ilmoittamille tukitoimille, jotka pyrkivät helpottamaan kansalaisten selviytymistä energialaskuistaan
Energiakriisi vaatii toimia niin valtiolta, kaupungilta, yrityksiltä kuin asukkailtakin
SDP:n valtuustoryhmä kannattaa jo esiteltyjä kaupungin toimialojen suunnitelmia energian säästämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi kaupungin kaikilla toimialoilla. Energiansäästötoimenpiteiden ei kuitenkaan tule johtaa siihen, että tärkeitä kaupungin palveluja kuten lasten liikuntapaikkoja ryhdyttäisiin sulkemaan tai ikäihmisten palvelutaloissa laskettaisiin kohtuuttomasti sisälämpötilaa.
Energiakriisi ja dramaattisesti kohonneet energian hinnat tulevat lisäämään kaupungin menoja tulevana vuonna. Siksi akuutti ja yhä paheneva kriisi on otettava huomioon myös vuoden 2023 kaupungin budjettia laadittaessa.