Tiedotteet

Hallitusohjelma nostaa terveydenhuollon monikanavarahoituksen tarkasteluun

22.2.2012 14:35

Kansanedustaja, lääkäri sekä SDP:n terveyspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Hanna Tainio ihmettelee kokoomuksen tulkintaa, jonka mukaan yksityisen terveydenhuollon Kela-korvausten säilyttämisestä nykyisellään olisi sovittu hallitusohjelmassa.


Väätäinen: Ravintoloiden anniskeluaikaa rajoitettava

22.2.2012 09:21

Kansanedustaja Tuula Väätäinen kannattaa alkoholin anniskeluajan rajoittamista ravintoloissa. "Tein keväällä lakialoitteen ravintoloiden anniskeluajan rajoittamisesta jatkolupia epäämällä. Lisäksi ehdotin anniskelun rajoittamista lasten ja nuorten suosimissa tapahtumissa."
 


Tuppurainen: Soinin on otettava vastuu rasistisesta vihanlietsonnasta

21.2.2012 13:47

Oulun Kaukovainiolla tapahtuneen surmatyön motiiveja ei ehkä saada koskaan selville. Perussuomalaisten piiristä on kuitenkin tehty tapahtuneesta rasistista vihanlietsontaa: puolueen listalta kunnanvaltuustoon valittu köyliöläisvaltuutettu on ylistänyt tätä kaikkia suomalaisia ja erityisesti oululaisia järkyttänyttä tekoa.


SDP järjestää huipputason ulkopoliittisen keskustelutilaisuuden!

20.2.2012 05:50

SDP järjestää huipputason ulkopoliittisen keskustelutilaisuuden: ”Tavoitteiltaan arvopohjainen ja keinoiltaan realistinen ulkopolitiikka”. Tilaisuudessa puhuvat SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Thomas Hammarberg ja ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja. Seminaariin osallistuu myös presidentti Tarja Halonen.


SDP:n Rajamäki: Ministeri Koskisen siiryttävä hallitusohjelman linjalle!

16.2.2012 13:16

Kansanedustaja Kari Rajamäki hämmästelee ministeri Koskisen toimintaan kalastusasioissa. - Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen esitti eilen Kalatalouden keskusliiton kalastusaluepäivillä, että kalastusalan neuvontajärjestöt, vapaa-ajankalastajia edustava Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ja vesialueen omistajien neuvontajärjestö Kalatalouden keskusliitto tulisi yhdistää keskittämällä valtion kalastuksenhoitomaksuvarojen jakoa. 


Ministeri Guzenina-Richardson: Kuntakentän asiantuntemus aidosti käyttöön

15.2.2012 16:24

Kunta- ja palvelurakenneuudistus voi onnistua vain yhdessä tekemisen kautta, ei ylhäältä sanellen ja pakolla, painotti SDP:n varapuheenjohtaja, peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonkunta- ja palvelurakenneuudistuksen kuulemiskierroksen toisella etapilla Lappeenrannassa 15.2.2012. 


Viestintäministeri Kiuru: Suomen tuleva kasvu digitaalisissa palveluissa

15.2.2012 16:02

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan Suomesta tulisi ICT-alan toimijoiden yhteistyönä rakentaa uusi pilviteollisuuden keskittymä.

- Suomen talouden tuleva kasvu löytyy digitaalisten palveluiden huomattavasti nykyistä laajamittaisemmasta tuotannosta ja käytöstä. Näkemys kiteytyy sanoihin Kasvu, Innovaatiot, Digipalvelut ja Evoluutio (KIDE), Kiuru sanoi 15. helmikuuta Helsingissä järjestetyssä Viestintäfoorumissa.


Viitanen: Suurituloisten verotusta kiristettävä

12.2.2012 12:55

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen pitää välttämättömänä, että hallitus tekee maaliskuun kehysriihessä päätöksiä, joilla suurituloisten verotusta korotetaan.


Heinäluoma: Itä-Suomi yhteistyöhön

27.11.2010 17:57

Itä-Suomen edessä on mittava haaste teollisuuden rakennemuutoksen myötä. Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma kehottaa Itä-Suomen maakuntia yhdistämään voimansa, jotta alueen ääni kuuluu päätöksenteossa.


Backman: Presidenttietsinnässä nousee esiin kolme eri profiilia

7.7.2010 09:56

Backman: Presidenttietsinnässä nousee esiin kolme eri profiilia

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Backman julkisti keskiviikkona puolueen kesäkiertueella tehtävän presidenttikyselyn ensimmäisiä tuloksia. Kiertue käynnistyi lauantaina.

Kyselyn vastausten mukaan nykyisen tasavallan presidentin Tarja Halosen laajan suosion syynä nähdään kansan edustaminen.


Julkaise syötteitä