Silja Paavola
Olen ensimmäisen kauden kaupungin valtuutettu Helsingissä. Tätä ennen olin 12 v SuPer ry pj.na, tässä työssä sain olla mukana monissa eri sote alan työryhmissä. Ennen sitä toimin H:gin kaupungin sote ja ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen PLM ollen samalla SuPerin paikallisjärjestön pj. Tässä mahdollistui työmarkkinatutinko johon kuuluin työlainsäädännön ja sosiaalipolitiikan aprot. Koulutukseltani olen apuhoitaja, ja sittemmin kouluttautunut lisää psykiatrisen hoidon erikoisammattitutkinto, olen myös suorittanut merkonomin tutkinnon. Olen siis koko ajan hankkinut lisää tietoa, sillä yhteiskunnalliset asiat ovat olleet aina hyvin mielenkiintoisia, mutta on pitänyt lisätä perustuntemista jotta monia asioita voi tutkia eri kantilta.
Viktigt för mig
So-Te ja varhaiskasvatus ovat vahvinta osaamistani. Näihin alueisiin on erittäin vahvasti sidoksissa koulutus-, asunto- , sosiaali- ja talouspolitiikka.
Nämä ovat hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita. Nämä ovat poliittisesti johdettavissa, mihin haluamme veroeuroja käytettävän. Tänä päivänä kun nykyinen hallitus on toimillaan vienyt kansalaisilta perusturvallisuuden, se näkyy monella eri tavalla, juuri näillä alueilla. Jos mietimme 90-luvun lamasta nousua, se oli paljon kotitalouksien kulutuksen varassa. Niin on tämäkin, jo nyt puolet BKT.sta tulee yksityisestä kulutuksesta.
Sosiaalipolitiikka se on paljon muutakin kuin "sossu". Se on mm. lastenhuostaanotoista- vanhustenpalveluihin.
Sosiaalipolitiikan tehtävänä on nostaa esiin yhteiskunnan ja ihmisen arvoja. Kun sosiaaliturvaa heikennetään monilla eri tavoilla, on ilmiselvää, että kulutus jäätyy. Meidän on kyettävä pitämään huolta hyvätasoisesta koulutuksesta. Maan asuntopolitiikka on eriarvoistunut todella paljon, kaupungistuminen on vaan tapahtumaketju joka jatkuu. Sosiaalipolitikka on siksi myös asunto- ja aluepolitiikkaa unohtamatta työ-, terveys- ja kansainvälinen sosiaalipolitiikka.
Terveyspolitiikka on paljon enemmän kuin sairaanhoito se on myös terveyttä edistävää. Pääsääntöisesti sen pitää olla julkista palvelua, jota yksityinen täydentää. Mutta myös yksityistä tuetaan julkisilla varoilla.
Terveydenhuollon tavoitteena on edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä. Tavoitteena on luoda sosiaalista turvallisuutta sekä kaventaa terveyseroja. Perustana ovat hyvin toimivat, koko väestön saatavilla olevat ehkäisevät, korjaavat ja kuntouttavat terveyspalvelut. Todetaan mitä perustuslaki sanoo; jokaisella on oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kysymys kuuluu, mikä on riittävä?