Sosialidemokratia merkitsee minulle pyrkimystä oikeudenmukaiseen ja edistykselliseen yhteiskuntaan. Haluan puoluekokousedustajana varmistaa, että SDP seisoo vapauden ja ihmisarvon puolella silloinkin, kun maailma menee toiseen suuntaan. Puolustan julkisia palveluita, sosiaaliturvaa, maksutonta koulutusta, ihmisoikeuksia ja ilmastotyötä. Minulle politiikassa on tärkeää maailman muuttaminen demokratiaa kunnioittaen.
Työskentelen yliopistossa yhteiskunnallisen vaikuttamisen erityisasiantuntijana vastuualueenani tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopolitiikka. Aiemmin Kalevi Sorsa -säätiössä tutkin työntekijöiden oikeuksia alustataloudessa ja eriarvoisuutta Suomessa. Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden tohtori valtio-opista.
Muutin vuonna 2022 Laajasaloon Tampereelta. Arvostan suuresti Itä-Helsingin moninaisuutta, ihmisläheisyyttä ja luontoa. Lapseni jääkiekkoharrastus Vuosaaressa on opettanut arvostamaan urheiluseuratoimintaa.
Viktigt för mig
Mahdollistava talouspolitiikka
Hyvinvointivaltiota ei puolusteta tuhoamalla sitä eikä valtionvelan leikkaaminen hinnalla millä hyvänsä voi olla vastuullisen vallankäytön mittari. Velkajarrun sijaan tarvitaan ainakin köyhyys-, työttömyys-, ilmastonmuutos- ja autokratiajarru. Kun ratkomme todellisia ongelmia ja rakennamme kestävää yhteiskuntaa, viisaalla politiikalla velkasuhde saadaan laskuun.
Demokratian puolustaminen
Trumpin valtaannousu ja vallankäyttö osoittavat, millainen voima autokraattisella liikehdinnällä on. Mis- ja disinformaatio hajottaa yhteiskuntia ja siksi siihen on puututtava kovalla kädellä. On toimittava sen puolesta, että demokraattiset instituutiot suojataan ja ennen kaikkea kansalaiset ymmärtävät demokratian merkityksen. Sivistysajattelun on oltava koulutuksen johtava periaate.
Tiede ja teknologia
Tiede on totuuden tavoittelun instituutio ja siksi edistyksellisen yhteiskunnan perusta. Tarvitsemme kaikkia tieteenaloja, koska niiden kautta voimme kehittää ajatteluamme yhteisönä. Tieteen alistaminen vain talouskasvun ajuriksi on vaarallista, vaikka tieteestä on toki taloudellekin suurta hyötyä. Modernin yhteiskunnan jokainen sektori nojaa tieteeseen pohjautuvaan koulutukseen. Teknologisen kehityksen täytyy olla ihmiskasvoista.