
Olen 40- vuotias Hiekkaharjussa asuva ensimmäisen kauden kunta- ja aluevaltuutettu. Olen kahden lapsen äiti ja kolmen rescue- koiran viihdyttäjä. Ammatiltani olen varhaiskasvatuksen lastenhoitaja. Lähihoitajan tutkinnon lisäksi minulla on myös merkonomin ja visualistin koulutus.
Harrastan lukemista, liikuntaa intohimoisesti ja rakastan kirppiksiä.
Aidot kohtaamiset tekevät minut iloiseksi, surulliseksi ihmisten itsekkyys.
Viktigt för mig
Pidetään huolta lapsista ja nuorista
Jokainen lapsi ja nuori on arvokas. Hyvinvointi ja hyvä mielenterveys kumpuavat aidosta kohtaamisesta, välittämisestä ja merkityksellisestä tekemisestä.
Lisätään etsivää nuorisotyötä, parannetaan varhaiskasvatusta, kehitetään koulutusta ja edistetään arjen turvallisuutta. Yhtään nuorta ei saa jättää tyhjän päälle ilman koulutusta, työtä, tukea ja ohjausta.
Varmistetaan kaikille harrastus. Kulttuuri ja liikunta ovat jokaisen lapsen ja nuoren oikeus.
Pidetään huolta sujuvasta liikkumisesta
Rakennetaan lisää pyörä- ja kävelyteitä. Pidetään kevyenliikenteen väylät toimivina ympäri vuoden.
Sujuva liikenne on Vantaan yksi elinehto. Pidetään tiet kunnossa ja vähennetään korjausvelkaa. Tehdään julkisesta liikenteestä yhä parempaa.
Pidetään huolta asuinalueista, lähiluonnosta ja yhteisöllisyydestä
Kunnioitetaan luontoa ja rakennetaan luonnon ehdoilla. Luonto luo viihtyisän asuinympäristön asumismuodosta riippumatta.
Luodaan lisää keinoja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Tarvitaan avoimia kohtaamispaikkoja ja mahdollisuuksia matalan kynnyksen ajanviettoon. Uimahallit ja kirjastot on oltava kaikkien saatavilla.
Kohtuuhintainen ja viihtyisä asuminen on valttikortti. Pidetään huolta riittävästä rakentamisen sääntelystä, jotta varmistamme kodin kaikkiin tarpeisiin .