
Koillis-Hämeessä Kuorevedellä kasvanut karjalainen, koulutuksena historian ja yhteiskuntaopin aineenopettaja, mutta leipätyönä ohjelmointia. Ylämyllylle muutin rintamamiestaloon alkuvuodesta 2025. Vuosina 2021-2025 toimin kaupunginvaltuutettuna Jämsässä. Siinä tuli tutuksi kunnallinen päätöksenteko käytännön tasolla, yhteistyö yli ryhmärajojen, kuten myös kunnan taloutta ja rakennetta koskevien laskelmien ja analyysien tekeminen avoimesta datasta, sekä siltä pohjalta keskustelun käyminen päätöksenteon tueksi. Liperissä lähdin ehdolle, koska yhteiseen päätöksentekoon osallistuminen on kansanvallan takeena olevan toimivan kansalaisyhteiskunnan edellytys, ja sosialidemokraattinen kansanliike siinä luonteva ympäristö yhteiskunnan kehittämiselle. Olemme kiihtyvää vauhtia menossa kohti yhä vaikeampia aikoja, minkä takia oikeudenmukainen kestävyys on kaiken yhteiskunnallisen toimintani ohjaava periaate. Joutessani harrastan palokuntaa, lukemista, rakentelua ja pientä puutarhurointia.