Lauri Kujanpää
yrittäjä
Ålder: 47
Kommun: Kankaanpää

78
Olen toiminut neljä kautta kaupunginvaltuutettuna. Olen saanut aktiivisesti ajettua minulle ja äänestäjilleni tärkeitä asioita eteenpäin. Olen siis käytettävissä näissä tulevissakin vaaleissa.
Perheeseeni kuuluu kaksi aikuista lasta ja yksi melkein aikuinen lapsi. Lisäksi mainittakoon uusimpana tulokkaana ensimmäinen lapsenlapseni. Harrastuksiini on aina kuulunut jollain tavalla pesäpallo. Tällä hetkellä toimin juniorivalmentajana Kankaanpään Mailassa. Lisäksi nykyisin tykkään viettää vapaa-aikaani retkeilemällä eri luontokohteissa koirani Tessun kanssa.