Jenni Kalliomäki

laboratoriohoitaja
Ålder: 42
Kommun: Tampere
Stadsdel: Atala
25

Hei! olen Jenni Kalliomäki. Olen 42-vuotias neljän lapsen äiti. Olen koulutukseltani bioanalyytikko. Työskentelen Fimlab Laboratorioissa hematologian laboratoriossa. Teen kolmivuorotyötä analytiikan ja näytteenoton parissa. Toimin työpaikallani myös työsuojeluvaltuutettuna. Vapaa-aika kuluu perheen ja käsitöiden parissa sekä ammattiyhdistystoiminnassa. Olen toiminut 7 vuoden ajan Suomen Bioanalyytikoiden puheenjohtajana. Olen kuluvan kauden ollut myös Tehyn valtuuston sekä STTK:n edustajiston jäsen. Toimin myös oman ammattiosastoni puheenjohtajana. Lähdin nyt ensimmäistä kertaa ehdolle kuntavaaleihin. Koen, että minulla on taitoa ja tahtoa olla mukana myös kunnallisessa päätöksenteossa. Olen yhteistyökykyinen ja kuuntelen avoimesti mitä muilla on sanottavana.

Viktigt för mig

Laadukas ja turvallinen lapsuus ja nuoruus

Tampereella tulee olla riittävästi laadukasta ja turvallista varhaiskasvatusta tarjolla, jossa lapsen on hyvä olla. Jokaisella asuinalueella tulee olla riittävästi varhaiskasvatuspaikkoja. Paikkojen määrän tulee perustua tietoon, kuinka paljon alueella asuu lapsia. Ryhmäkoot eivät saa olla liian suuria. Samoin kouluja tulee olla riittävästi joka alueella. Lapsia ja nuoria ei tule siirtää koulusta toiseen. Koulumatkan on oltava kohtuullinen. Kiusaamiseen tulee puuttua.

Sujuvasti liikkeelle kaikilla kulkumuodoilla

Liikenteen tulee olla sujuvaa. Julkisen liikenteen tulee palvella jokaista tamperelaista. Ratikka palvelee vain osaa ja bussiliikenteen tulee olla kattavaa muille kuin ratikan käyttäjille. Pyöräilyn tulee onnistua läpi vuoden. Pyöräilyn ja kävelyn täytyy olla turvallista molemmille osapuolille. Myös omalla autolla on päästävä kulkemaan ja pysäköintipaikkoja tulee olla riittävästi.

Lähiöiden asiat kuntoon

Asuinalueilla tulee olla yhdenvertaiset palvelut. Kaupunginosia tulee kehittää tasapuolisesti. Alueen asukkaita tulee kuunnella millaisia palveluita siellä tarvitaan. Kaikkea ei voi keskittää.