Aleksi Tammi

Olen Aleksi Tammi, vaalien alla 30 vuotta täyttävä ensikertalainen vaaliehdokas. Koulutukseltani toimin logistisena ammattikuljettajana ja työni puolesta olen tien päällä kulkiessani saanut tutustua laajasti suomalaiseen elämään, ympäristöön sekä ihmisiin.
Liki kahdeksatta vuotta Suomea kiertäessäni olen päässyt kuulemaan eri maa- ja paikkakuntien ihmisten ajatuksia, elämänkatsomuksia, kokemuksia tai ihan vain lämminhenkisiä kuulumisia. Näistä kokemuksista on aina noussut esille se yhdistävä tekijä, että enemmän kuin yksittäinen suuri ja mullistava asia tai tapahtuma, ovat elämän lukuisat pienet ilontäyteiset seikat ja askareet niitä, jotka pitävät niin arkea kuin juhlaakin yllä.
Yhtälailla olen orastavan elämäni ja työurani aikana tullut siihen johtopäätökseen, että ei ole olemassa yhtäkään ongelmaa, mikä ei olisi ratkaistavissa, jos siihen aidosti paneudutaan ja ratkaisuja lähdetään etsimään. Tämä havainto on löytöhetkestään lähtien toiminut inspiraationa ja kantanut elämässä.
Important to me
Yhteisöllisyys
Vastakkainasettelun aikana eriarvoistuminen ja kahtiajakautuminen ovat herkästi ilmeneviä ja yksiselitteisen vahingollisia ilmiöitä. Näitä voidaan kuitenkin välttää ja ennaltaehkäistä, kunhan jokainen meistä muistaa, että olemme kaikki täällä yhdessä: Mikä vaikuttaa yhdelle ihmiselle mahdottomuudelta, voi osoittautua täysin toteutettavaksi, kun sitä lähtee edistämään yhteisvoimin.
Tampere on kirjavan rikas kaupunki täynnä ihmisiä ja mahdollisuuksia, joita yhdistää motivaatio ja osallisuus.
Yhdenvertaisuus
Jokainen Tamperelainen on omalla tavallaan yhtä arvokas sekä kaupungille että kaupunkilaisena. Mikään henkilöön liittyvä tekijä ei saa toimia esteenä ihmiselle, joka tahtoo ilmaista itseään, antaa osuutensa yhteiskunnalle, harjoittaa ammattia, tehdä työtä tai muuten toimia yhteiseksi hyväksi.
Tampereen on yhä tehokkaammin turvattava ja taattava jokaiselle kaupunkilaiselleen yhdenvertaiset mahdollisuudet mm. koulutukseen, työn saantiin, peruspalveluihin, sekä kunnalliseen terveydenhuoltoon.
Ympäristö
Tampere on siunattu luonnon monimuotoisuudella sekä sen välittömällä että helposti saavutettavalla läsnäololla. Niin asuin- kuin elinympäristömme on täydennetty ja huomioitu luonnonmukaisuuksilla; puistoilla, metsillä, lammilla, järvilläkin sekä kattavilla, esteettömilläkin luontopoluilla.
Kaupunki- ja lähiöalueiden betonisissa maisemissa on aina positiivista havaita kosketuspintaa luonnon läsnäoloon. Pidetään jatkossakin ympäristöstämme huolta: Se on meidän yhteinen ilomme ja etumme.