Janne Svärd

KTM, ICT-asiantuntija
Age: 50
Municipality: Kuopio
City part: Itkonniemi
116

Haluan olla mukana rakentamassa elinvoimaista tulevaisuuden Kuopiota ja Pohjois-Savoa, jossa jokaisen asukkaan turvallisuudesta, terveydestä ja hyvinvoinnista kohti parempaa sekä terveempää elämää pidetään aidosti huolta, eikä vain puheilla. Elinvoimainen ja taloudesta huolta pitävä Kuopio ja Pohjois-Savo on kaikkien etu!
Omaan uudenlaista pitkää ja monipuolista poliittista kokemusta, ja synergistä näkemystä. Työssäni olen toiminut ICT-asiantuntijana ja IT-tukihenkilönä, sekä kouluttajan että opettajan tehtävissä, aina nuorista aikuisiin esimerkiksi toisen asteen SAKKY:lla ja AMK:ssa. Lisäksi omaan kokemusta TKI-painotteisista projekteista pääosin Kuopion talousalueelta, mutta myös muualta Pohjois-Savoa ja Suomea. Korkeimmalta koulutukseltani olen KTM, jossa pääaineena oli järjestelmäkehitys ja sivuaineina luin taloustiedettä ja viestintää. Mielestäni tarvitsemme tällä hetkellä lisää kaikille yhteiskunnan sektoreille toisten ihmisten arvostamista ja kunnioittamista sekä kuuntelemista.

Important to me

Elinvoima ja talous

Lyhytnäköiset päätökset eivät ratkaise ongelmia, vaan pitää pyrkiä kestävän kehityksen pitkän aikavälin ratkaisuihin, jotka mahdollistavat hyvät liiketoimintaedellytykset yrityselämälle ja saa työllisyystilanteen nousuun. Elinvoima ja talous ovat keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat toisiinsa. Kaupungin vahvat taloudelliset peruspilarit tukevat elinvoiman kehittymistä, kun taas elinvoimaiset yritykset ja yhteisöt voivat edistää taloudellista kasvua sekä mahdollistaa julkisia investointeja.

Hyvinvointi ja terveys

Ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi on laajakäsite. Hyvinvointi ja terveys kattavat fyysisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin osa-alueet sekä niiden edistämisen. Ne ovat keskeisiä tekijöitä ihmisten elämänlaadussa ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Nuorissa on ikääntyvän Kuopion tulevaisuus. Ennaltaehkäisevä perusterveydenhuolto, mielenterveyspalvelut ja laadukas ikäihmisten hoivatyö ovat avainroolissa. Tämä on prosessi, joiden ylläpitäminen vaatii aikaa, huomiota ja sitoutumista.

Koulutus ja kulttuuri

Pidetään huolta laadukkaasta kasvatuksesta ja koulutuksesta, jonka tavoitteena on kehittää ihmisten kykyjä, valmistaa heitä työelämään ja edistää heidän henkilökohtaista kasvuaan. Koulutus edistää kulttuurista ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta yksilöiden sekä yhteisöjen kehityksessä. Taataan monipuoliset harrastus- ja tapahtumamahdollisuudet kaikille. Kulttuurin ja kunnallisen hallinnon yhteistyö on yleensä avainasemassa kulttuurisen elämän rikastamisessa ja yhteisön hyvinvoinnin edistämisessä.