Pirkko Rahikainen

päiväkodin johtaja
Age: 64
Municipality: Mikkeli
City part: Lähemäki
124

Olen koulutukseltani varhaiskasvatuksen opettaja ja kasvatustieteen maisteri. Työskentelen Mikkelissä itäisellä alueella päiväkodin johtajana. Perheeseeni kuuluu tällä hetkellä mies ja kolme koiraa. Lapset ovat muuttaneet jo omilleen. Meillä on yksi todella rakas lapsenlapsi.
Harrastan lukemista, koirieni kouluttamista ja niiden kanssa touhuilua, vanhojen huonekalujen kunnostusta ja uutena harrastuksena olen aloittanut sellon soiton. Se onkin osoittautunut paitsi mielenkiintoiseksi myös haastavaksi😂.
Olen ollut kunnallisessa päätöksenteossa mukana monta vuotta, valtuustotyöskentelyssä, eri lautakunnissa ja eri osakeyhtiöiden hallituksissa. Tällä hetkellä olen jäsenenä Xamkin (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu) hallituksessa.
Minulle tärkeitä asioita kunnallisessa päätöksenteossa ovat lapsiin ja lapsiperheisiin liittyvät asiat. Haluaisin, että Mikkelissä tehtäisiin aina lapsivaikutusten arviointi lapsiin liittyvissä poliittisissa päätöksissä.

Important to me

Varhaiskasvatus

On huolehdittava, että päiväkodeissa on riittävästi koulutettua henkilökuntaa. Samoin on huolehdittava, että tukea tarvitsevat lapset saavat tarvitsevansa tuen mm. avustajat, pienennetty ryhmä, varhaiskasvatuksen erityisopettajan palvelut jne.

Perusopetus

Perusopetuksessa on luokkakoot pidettävä riittävän pieninä varsinkin alaluokilla, max 20 oppilasta. Tämä ei aiheuta edes välttämättä lisäkustannuksia, sillä oppilasmäärien vähetessä ei irtisanota henkilökuntaa, vaan hyödynnetään näin pienempien luokkien muodostamiseen. Myös kouluissa on taattava riittävä tuki niille oppilaille, jotka tarvitsevat tukea oppimisessaan ja kasvussaan.

Itäisen alueen koulu- päiväkotiratkaisut

Mikkelin on itäiselle alueelle rakennettava uusi koulu sekä uudet kunnalliset päiväkodit Peitsarin sekä Tikanpellon alueelle. Tätä asiaa on pompotettu jo ihan riittävästi ja nyt on päätökset tehtävä. Uuden Peitsarin koulun yhteyteen on tehtävä luokat myös esioppilaille ja uusi päiväkoti koulun läheisyyteen.
Tikanpellon alueelle on rakennettava uusi kunnallinen päiväkoti. Alueella on monta yksityistä päiväkotia, joten uuden päiväkodin on oltava kunnallinen.