
Hei, olen 53v tutkimusympäristöasiantuntija/insinööri Tampereen yliopistossa. Työssäni toimin myös pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna. Vankka kokemus henkilöstönedustajan tehtävistä sekä työturvallisuus, työhyvinvointi ja työterveys aihealueet kuuluvat päivittäisiin työtehtäviin. Perheeseeni kuuluu kaksi alaikäistä lasta ja vaimoni. Olen kiinnostunut politiikasta ja siihen liittyvistä tehtävistä.
Important to me
Turvallinen koulu ja ympäristö
Haluamme, että koulut ovat turvallisia ja hyviä ympäristöjä lapsille ja nuorille oppia sekä opettajille opettaa. Tavoitteenamme on pienentää luokkien ryhmäkokoja, jotta opettajilla jää enemmän aikaa oppilaille.
Terveyden hoito
Haluamme Suomen, jossa ihmiset pääsevät jonoista hoitoon nopeasti. Haluamme, että lääkäriltä toiselle pompottelun sijasta jokaisella ihmisellä on oma tuttu lääkäri ja hoitaja. Haluamme toteuttaa kahden viikon hoitotakuun koko Suomessa ja siirtyä aidosti toimivaan omalääkäri-omahoitaja -malliin.
Työelämä
Haluamme, että työelämää kehitetään yhdessä sopien ja rakentaen, ei repien ja riidellen. Emme halua ajaa sairaanhoitajia, opettajia, poliiseja, myyjiä, tarjoilijoita ja monia muita työntekijöitä ikuiseen palkkakuoppaan.