
Olen sosiaalialan johtotehtävissä yli 30 vuotta toiminut ammattilainen ja edistänyt työurallani vaikeasti liikunta- vammaisten, vanhusten ja mielenterveyskuntoutujien asumis- ja työllisyyspalveluita. Toimin Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana sekä TVA:n ja VTS:n hallituksissa. Vien asioita eteenpäin aktiivisesti ja innostuneesti. Arvopohjainen toiminta ja järjestöjen palvelutuotanto ovat minulle sydämenasioita.
Perheeni, lastenlapseni, avantouinti ja puutarhanhoito antavat voimaa vaikuttamistyöhöni.
Important to me
Tukea oppimiseen ja opettamiseen ja yhteistyötä sote-toimijoiden kanssa.
Lisää tukea ja rauhaa lapsille ja nuorille: Riittävät resurssit ja turvalliset tilat päiväkoteihin ja kouluihin. Tukihenkilöitä luokkiin oppilaiden ja opettajien tueksi. Toimiva tiedonkulku koulujen, päivähoidon ja sekä sote- henkilöstön välillä.
Kaupungin työntekijöiden työhyvinvoinnista huolehdittava.
Tampereen kaupungin eri toiminnot ovat olleet isossa muutoksessa suuren osan kaupungin vastuulla olleesta toiminnasta siirryttyä hyvivointialueelle. Muutos on vaikuttanut laajalti kaupungin toimintaan ja vaatinut säästötoimia eri alueilla. Tässä muuttuvassa tilanteessa on tärkeää huolehtia henkilöstön työhyvinvoinnista. Työntekijöitä on kuunneltava ja muutosten perusteista on keskusteltava.
Edullisia vuokra-asuntoja hyvien liikenneyhteyksien varrelle
Edullisia vuokra-asuntoja hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Kuntaomisteiset vuokra-asuntoyhtiöt ja -säätiöt pitävät Tampereen vuokratason kohtuullisena. Riittävä ja nopea kaavoitus ja lupaprosessit varmistavat kuntalaisten hyvää asumista. Eriarvoistumista voidaan ehkäistävä hyvällä kaavoituksella, jossa huomioidaa tasapuolisesti vuokra- ja omistusasuntotuotanto sekä päiväkotien, koulujen ja palveluiden suunnittelu.