Niina Malm

Ikä: 40
kansanedustaja
Kaakkois-Suomi
Imatra

Olen Niina Malm Imatralta. 40-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja. Haluan jatkaa Suomen suunnan muuttamista. Olen uuden ajan edustaja. Osaan viestiä, hakea sopimista ja omaksun uusia toimintatapoja. Olen periksiantamaton oikeudenmukaisuuden puolustaja. Imatra on kaunis luontokaupunki, jota ympäröi vesi. Minusta ympäristö ja työ, kättä lyö. Työskentelin aiemmin älykkään erikoisteräksen parissa, joka tehdään kierrätysromusta. Malmia ei louhita. Ymmärrän työn merkityksen henkilökohtaisesti ja talouden näkökulmasta. Äänestä minua, jos haluat antaa äänesi sopimisen, työn ja ympäristön tulevaisuudelle!

Minulle tärkeää

TYÖ

Palkalla on tultava toimeen!
Suomi ja suomalaiset tarvitsevat työtä. Palkansaajan kannalta on tärkeää pitää kiinni luottamuksesta ja sopimisesta.

TURVALLISUUS

Jokaisella on oikeus turvalliseen arkeen.
Oikeus olla koulussa ilman kiusaamista. Oikeutta käyttää somea ilman häirintää. Oikeus vanheta turvallisesti. Oikeus asua turvassa.

TULEVAISUUS

Tämän päivän päätökset tehdään tulevaisuuden aikuisIlle. Jokaisella lapsella ja nuorella on oltava uskoa tulevaisuuteen ja luottoa siihen, että elämä kantaa.