Suna Kymäläinen

Ikä: 46
kansanedustaja
Kaakkois-Suomi
Lappeenranta

Olen saanut toimia kansanedustajana kolme kautta, ja toivon saavani luottamuksen jatkaa työtä inhimillisyyden ja turvallisuuden turvaamiseksi myös tulevat neljä vuotta. Erityisesti perheiden hyvinvointi, varhaiskasvatuksen kehittäminen, toimeentulo sekä vanhusten hoiva ovat lähellä sydäntäni. Hyvinvointiyhteiskunnassa jokaisesta on pidettävä huolta. Olen sitkeästi ajanut myös ulkomaisten kiinteistökauppojen rajoittamista Suomessa, tähän tarvitaan yhä tiukennuksia. Ei kaivoksille Saimaalla.