
Perheeseeni kuuluvat vaimo, kolme tytärtä puolisoineen ja kaksi lastenlasta. Harrastuksiini kuuluvat pyöräily, kuntosali ja metsästys. Toimin urheiluseura Kempeleen Pyrintö ry:n puheenjohtajana. Työskentelen Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksella Oulussa asemamestarina. Olen toiminut kunta- ja maakuntapoliitikkona pitkään. Tällä hetkellä tärkeimmät luottamustehtäväni ovat: aluevaltuuston jäsen ja sen turvallisuuslautakunnan varapuheenjohtajuus, maakuntavaltuuston varapuheenjohtajuus sekä Kempeleen kunnanvaltuuston varapuheenjohtajuus ja sen yhteisöllisyysvaliokunnan puheenjohtajuus. Vuonna 2019 sain kunnallisneuvoksen arvonimen. Minulle tärkeitä teemoja ovat turvallisuus, Elinvoimainen Pohjois-Suomi ja hyvinvointi.
Minulle tärkeää
Turvallisuus
Elämme aikaa, jossa turvallisuus ja sen vaaliminen on noussut arvoon arvaamattomaan. Itselleni turvallisuuden kehittäminen tulee jo ammatin kautta. Yhteiskunnan on varattava resursseja turvallisuutemme ylläpitämiseen ja kehittämiseen entistä enemmän. Sen lisäksi meidän kaikkien on löydettävä itsestämme ihminen. joka toimii turvallisuutta edistävällä tavalla.
Elinvoimainen Pohjois-Suomi
Pohjois-Suomalaisten poliitikkojen on tehtävä entistä enemmän maakuntamme elinvoiman edistämiseksi. Toimiessani Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuustossa ja -hallituksessa olen voinut nähdä, että pohjoisen ääni ei kuulu tarpeeksi eduskunnassa. Siihen on saatava muutos! EU-rahoituksen perusperiaatteiden mukaan rahaa tulisi virrata paljon enemmän Pohjois-Suomen kehittämiseen. Oikealla rahoituksella voisimme tuoda alueelle hyvinvointia.
Hyvinvointi
Hyvinvoiva ihminen takaa hyvinvoivan yhteisön ja yhteiskunnan. Keskeinen rooli hyvinvoinnin edistyksessä on meillä itsellämme, kunnilla ja hyvinvointialueilla. Täman trion on voitava toimia saumattomasti yhdessä. Hyvinvointialueemme on toiminut nyt reilun kaksi kuukautta. Tällä hetkellä käynnistyminen näyttäytyy flunssaiselta yskinnältä. Mielestäni hallintorakenteessa on selkeitä virheitä, joihin on tehtävä muutos! Asukkaita ja työntekijöitä on kuunneltava aidosti!