Kansanedustaja Tuula Väätäinen suhtautuu kiinnostuksella opettajajärjestöjen ehdotukseen jälki-istunnon kehittämisestä työpalveluksi (Yle 19.1.).
- Suullisten kyselytuntien viittominen mahdollistaisi kuulovammaisille ajankohtaisen poliittisen keskustelun seuraamisen, painotti kansanedustaja Rakel Hiltunen tänään eduskunnan täysistunnossa.
Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2012 oli palautekeskustelussa.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Kari Rajamäki.
Kansanedustaja Anneli Kiljusen mukaan asiakkaiden on saatava rahaa myös pankkikonttoreista, ei vain automaateilta.
YLE uutisoi tänään Lääkäriliiton ehdottavan nk. yrittäjälääkärimallia Norjan mallin mukaisesti Suomeen, jotta perusterveydenhuoltoa voitaisiin kehittää. Ajatus perusterveydenhuollon kehittämisestä on tärkeä. Se onnistuu kuitenkin parhaiten selkeiden, vahvojen julkisten palveluiden avulla. Yrittäjämalli sopii Suomeen huonosti, toteaa kansanedustaja, SDP:n terveyspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Hanna Tainio.
– Hallitusvaihdos merkitsi sopimusyhteiskunnan paluuta. Aiemmin yritykset kokoavien sopimuksien luomiseksi epäonnistuivat. Työmarkkinajärjestöt osoittivat vastuunkanto- ja sopimiskykyä. Onnistumisesta täytyy kiittää myös hallitusta, erityisesti työministeri Lauri Ihalaista erinomaisesta sitoutumisesta ja hyvästä työstä.
Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden tarkistetuista kehyksistä vuosille 2012–2015
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 24.11.2011
Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero
– Nykyinen lähestymiskielto ei aina riitä pitämään uhkaajaa loitolla vaan usein kieltoa rikotaan. Lähestymiskielto ei rankaise juridisesti uhkaajaa. Vainoamisen kriminalisointi osoittaisi, että sitä pidetään vääränä ja tuomittavana käytöksenä, kansanedustaja Pauliina Viitamies toteaa.
Suomessa linja Kreikan velkajärjestelyissä tiukkeni sosialidemokraattien vaatimusten mukaisesti vaalien jälkeen. Uusi hallitus ja erityisesti valtiovarainministeri Urpilainen ovat toimineet määrätietoisesti ja sinnikkäästi. Tämä hallitus on pistänyt euromaiden avoimen tukipiikin kiinni.