Yliopisto-opinnot poikeeavat aikaisemmista opinnoista siinä, ettei yliopistossa juurikaan opeteta vaan siellä opiskellaan itse aktiivisesti. Yliopisto-opinnot poikkeavat muusta opiskelusta myös siinä, että opintoaineet on valittava itse.
Eikö täta autonkuljettajan työehtosopimusta vois lailla muuttaa,jotta ei tarvitsisi tehdä 12 h työpäivää 8 h palkalla.Olen kuullut että on muitakin ammattialoja joissa on annettu oikein lailla siunaus vähentää työssä käyvien ihmisten määrää.Nämä ylimääräiset 4 h normaalin työpäivän päälle ovat riskialttiita ja kelistä riipuen korostuvat.Jos jossakin pakkolakkoa tarvitaan niin tällaisissa ihmishenkiä vaarantavissa ennalta ehkäisevissä toimissa.
tällä hetkellä näyttää, että kaikki puolueet ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että tuloverotusta ei saa korottaa. olen aina luullut, että sdp on yhteiskunnallisen tasa-arvon asialla, siis vastustamassa tuloerojen lisääntymistä. tältä ei kuitenkaan näytä. eikö kuitenkin ole niin, että työpaikat ovat katoamassa suomesta ja ne joilla sellainen vielä on, olisivat kyvykkäimpiä maksamaan veroa. tällä hetkellä, johtuen hallituskokoonpanosta, suuntaus on se, että veroista on tulossa maksujen tapainen rasite, joka koettelee kaikki ihmisiä, oli heillä palkkatuloja tai ei.
Avasin tietokoneen ja luin Iltalehden nettisivulta, että opetusministeriön työryhmä esittää kaikille opiskelijoille 1000 euron suuruista opintomaksua. Tavoitteena on, että maksullinen opiskelu kannustaisi opiskelijoita valmistumaan nopeammin. Esitys on aivan järjetön! Opintomaksu tuhoasi ihmisten tasa-arvon. Pahimmassa tapauksessa opintojen kesto pitkittyisi, koska opiskelija joutuisi tekemään opintojen ohessa entistä enemmän työtä opintojensa rahoittamiseksi. Tehkää jotain, ennen kuin Suomi on muuttunut Yhdysvalloiksi!
Ideani on hyvin yksinkertainen.
Kun tarkastellaan Olympiaurheilu valmennusta sekä kisojen periaatteellista pohjaa niin on melko helppo huomata että nykyään on ajauduttu melko kauas olympia-aatteen hengestä.
Olympialaisiin osallistuvilta maailta vaaditaan urheilijoiden osalta ei-ammattilaisuutta sekä epärehellisten valmennusmenetelmien käyttökieltoa jota viimeksi mainittua ehkäisemään ja käytön toteamiseen on valvontaa suorittamassa kansainvälinen anti-douping komitea.
Kuitenkin on siten että kisoihin osallistuu ammattilaisia
Omfattande undersökningar visar att vi finländare vill ha kvar vårt välfärdssamhälle med bra offentlig service - men ändå röstar folk på Samlingspartiet (!!). Det här tyder på att folk inte fattar vad en högerregering innebär och att Saml:s mediebild lockar folk att välja dem.
Därför måste SDP inför nästa val tydligt och med KLARA exempel (och utan bitterhet) visa vilka beslut vår regering de senaste åren har fattat som leder till en tudelning i samhället och sämre offentlig service. (skattelättnader, högre dagisavgift, kollektivtrafiken fick visst mindre bidrag, Yle-Jungner ej omvald m.m.)
Luin tässä uutisista, että Suomessa on 700 000 henkilöä köyhyysrajan alapuolella ( 1 100 euroa/kk). Kun lasketaan esimerkiksi yhden yksinasuvan asuntotuki ja perustoimeentulotuki yhteen päädymme noin 670 euron tuloon kuukaudessa. Jotta pääsisimme köyhyysrajalle tulisi kustannuksia n. 430 euroa lisää per henkilö ja kaikkiaan 310 000 000 euroa. Tämä puuttuvan rahan toimittaminen suoraan henkilölle johtaisi kotimaisen kysynnän kasvuun, koska se menisi suoraan kulutukseen. Tällä kulutuksella tuettaisiin nyt vaikeuksiin joutunutta taloutta ja verotuloja luonnollisella tavalla.
Ystävättäreni äiti 93 v virkeä iloinen vanhus. Hänellä on puhumis vaikeuksia, noin 10 vuotta sitten häneltä leikattiin aivokasvain nyt jo jonkin verran myös muistihäiriöitä.Hän joutui Katriinan sairaalaa, kun hän yksityisessä hoitokodissa putosi toulilta ja lonkka murtui.
Nyt pitää hallitus pistää vastuuseen VR:n toimimattomuudesta. Selvästi liian vähän ihan perustyöntekijöitäkin.
Jos tämä Tilastokeskuksen sivu pitää paikkaansa, niin rahareikä on löytynyt. Verotetaan niitä henkilöitä joille hyöty on valunut. Graafi on ihan kammottavaa katseltavaa. Miten sitten lie voitot jakaantuneet pienyritys-suuryritys -akselilla?
http://www.stat.fi/tup/tietoaika/ta_10_04_yritystenvoitot.html
Tehkää jotain. Pyytäkää Tilastokeskusta tekemään uusi graafi. Tästä graafista vaaliase.