OECD sosialidemokraattien tukena - herää ministeri Katainen!

21.11.2009 11:55

SDP:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Gustafsson kiinnittää huomiota OECD:n aktiivista työvoimapolitiikkaa suosittaneeseen katsaukseen.

OECD julkaisi torstaina 19.11. maailmantalouden katsauksen. Merkillepantavaa katsauksessa oli kehotus panostaa voimakkaammin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, jotta laman yhteydessä syntyvä suhdanneluonteinen työttömyys ei muutu rakenteelliseksi, pitkäaikaiseksi työttömyydeksi. Selkeästi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että nyt täytyy aktivoida, kouluttaa, ja tukea työttömiä ja työttömyysuhan alaisia jotta laman selän taittuessa he ovat valmiina työelämään. SDP linjana voimakas työvoimapolitiikka on ollut laman alusta saakka, esittäen voimakkaita lisäyksiä koulutukseen ja aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. SDP on esittänyt muun muassa 150 miljoonan euron lisäystä aktiivisiin työvoimapoliittisiin toimiin vuodelle 2010.
 
- Myönteistä oli OECD arvio maailmankaupan kasvusta. Tämä on Suomen kannalta merkittävää: viennin muodostaessa kolmasosan Suomen kansantuotteesta maailmankaupan elpyminen on Suomelle erityisen myönteinen tulevaisuudennäkymä. Tämän näkymän toteutumiseen Suomen on vaikeaa yksin vaikuttaa. Sen sijaan Suomi pystyy – mikäli poliittista tahtoa riittää – vaikuttaa omaan työllisyyteensä.
- Hallitus ei ole tehottomalla veroelvytyksellä onnistunut talouspolitiikassa. Se ei sen paremmin ole onnistunut riittämättömillä panoksillaan työllisyyspolitiikassa. EU:n komissio kritisoi Suomea tehottomasta elvytyksestä. Kritiikki valui kuin vesi hanhen selästä valtiovarainministerin laittaessa eduskunnassa selitysmyllyn pyörimään (mm. 19.11. täysistunnossa). Nyt OECD kehottaa tehostamaan työvoimapolitiikkaa. Viime kädessä kirstunvartijana istuu valtiovarainministeri.
- Miten kauan Euroopan valtiovarainministereiden rankkauksessa pahasti romahtanut Katainen aikoo taistella talouden asiantuntijoita vastaan? Gustafsson kysyy.