Tänä syksynä tulee kuluneeksi 40 vuotta murroksen vuodesta. Vuosi 1968 oli suurten poliittisten myllerrysten vuosi Euroopassa. Se oli toivon ja radikalismin vuosi, hippiliikkeen ja rockin huippuvuosi. Silloin tapahtui Vietnamin sodan käännekohta ja ihmiskasvoinen sosialismi musertui Tsekkoslovakiassa neuvostopanssareiden alle.

Maailma on tänään parempi paikka kuin 40 vuotta sitten. Tässä muutoksessa myös sosialidemokraatit ovat olleet omalla työllään aktiivisesti mukana. Tänään keskustavasemmistolaisuus on Suomessa poliittinen liike, joka pyrkii muutokseen ihmisten tarpeiden täyttämiseksi. Meillä on yhteinen unelma paremmasta huomisesta. Me emme ole antautuneet ”vaihtoehtoa ei ole” –ajattelulle. Uskomme muutoksen mahdollisuuteen.

Tämä usko muutokseen elää kouriintuntuvasti myös Euroopan ulkopuolella, kun USA:n demokraattipuolue viime viikolla nimesi presidenttiehdokkaakseen keskustavasemmistolaisen Barack Obaman. Keskiluokan ja työväenluokan presidenttiehdokkaaksi julistautunut Barack Obama toi selvästi esiin, että keskustavasemmisto jakaa samat ongelmat Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Meillä on Barack Obaman kanssa unelma. Amerikkalainen unelma on erilainen kuin suomalainen, mutta molemmat ovat kokoelmia yhteisistä toiveista. Ihmisten tarpeet ja toiveet onkin politiikassa uudelleen alettava ottaa vakavasti. On uuden ajattelun aika. On uuden yhteistyön aika. Paremman huomisen ja tasapainoisemman maailman puolesta.

***

Kevään ja kesän tapahtumien valossa on paikallaan arvioida kansainvälistä kehitystä niin Euroopan unionin kuin suurvaltasuhteiden osalta. Molempien osalta viime aikoina on tapahtunut kehitystä, joka on lisännyt epävarmuutta tulevaisuudesta.

Etelä-Ossetian kriisin syyt ovat syvällä alueen historiassa ja poliittinen tilanne on ollut vaikea alueella jo pitkään. Georgian yritys sotilaallisin keinoin muuttaa tilannetta ja Venäjän suhteeton voimankäyttö tähän vastauksena eivät olleet hyväksyttäviä. Ne ovat aiheuttaneet ihmishenkien menetyksiä, pakolaisuutta ja taloudellisten ja sosiaalisten voimavarojen tuhoutumista. Siviileille aiheutettiin kärsimystä. Sotatoimet eivät ole olleet luomassa luottamuksen ilmapiiriä alueellisesti tai globaalitasolla.

Keskustelun päähuomio on jo kiinnittymässä Venäjän ja lännen välisten suhteiden kehitykseen. Nyt on oikea aika esittää kysymyksiä. Niihin tulee turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelussa ja kaikelle kansalle avoimessa eduskuntakeskustelussa tämän syksyn aikana hahmottaa rauhassa, hätiköimättä ja hutiloimatta vastauksia.

Suomessa on tarve yhä kasvavaan turvallisuuspoliittiseen analyyttisyyteen. Pidämme kiinni demokratiaan, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja kansainväliseen oikeuteen nojaavista arvoista. Tämän päivän arvolähtöiseen ulkopolitiikkaan kuuluu näiden arvojen edustaminen rohkeasti. Niiden sisään ei mahdu kriisien ratkaiseminen millään tasolla väkivallan keinoin. Sotilaallisen voiman käyttö Georgiassa oli selvässä ristiriidassa näiden arvojen kanssa.

Meillä ei ole kuitenkaan varaa vajota tyhjän idealismin suohon. Pienen maan menestymisen edellytys kansainvälisessä järjestelmässä on edelleen sen toiminta tosiasioiden tunnustamisessa. Tarvitaan kylmää harkintaa, jossa pitkän aikavälin turvallisuusintressit ovat ratkaisevia. Emme halua provosoitua emmekä ole provosoimassa. Realistiseen ulkopolitiikkaan kuuluu taas Suomen etujen puolustus.

Tässä vaiheessa voi esittää ainakin muutaman näkökohdan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaista haasteista.

Tarvitsemme vahvempaa Venäjä-politiikkaa. Tarvitsemme yhä syvempää Venäjän politiikan, talouden ja mielipideilmaston ja sotilaallisen ajattelun analyysiä. Tarvitsemme yhä lähempiä kontakteja Venäjään kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla. Meidän tulee entisestään vahvistaa verkostoja, joiden kautta saamme laajaa ja monipuolista tietoa siitä mitä Venäjällä tapahtuu.

Tarvitsemme vahvempaa EU:n ulkopolitiikkaa. Meidän tulee kansakuntana vahvistaa omaa kannanottokykyämme kansainvälisissä kysymyksissä. Yhä vilkkaampi ulko- ja turvallisuuspoliittinen konsultaatio EU:n sisällä on tarpeellista. Meidän intressissämme on yrittää pitää EU mahdollisimman yhtenäisenä toimijana myös Venäjä-suhteessa. Myös eurooppalaisen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön saaminen yhä vahvemmin uskottavalle käytännön tasolle on Suomen ulkopolitiikan keskipitkän aikavälin tärkeimpiä tavoitteita.

Tarvitsemme vahvempaa Itämeripolitiikkaa. Pohjoismaisen yhteistyön tehostaminen ja sen vahvistaminen myös turvallisuuspolitiikassa on luontevaa. Pohjoismaiden yhteistyön tulee näkyä tehostuvana yhteistyönä myös kaikkien Itämeren maiden kanssa. EU:n Itämeripolitiikka on poliittisena terminä kuluneisuudestaan huolimatta vasta alkupisteessään. Sen kehittäminen on Suomen intressi. Myös tähän täytyy ladata ensi vuoden aikana resursseja. Tämä on meille haaste erityisesti Ruotsin EU:n puheenjohtajakautena. Itämeren alueessa on valtava potentiaali EU:n yhteistyön alueena ja myös siltana yhteisön rajojen yli.

**

Suomen oma puolustus ja sen kehittäminen on hoidettava pitkäjänteisesti ja mahdollisimman laajassa kansallisessa yhteisymmärryksessä. Suomen puolustusratkaisuja on moitittu vanhakantaisiksi, mutta tietty varovaisuus on osoittautunut kansainvälisten suhteiden ennakoimattomissa muutoksissa vahvuudeksi, jonka vuoksi Suomella ei ole samalla lailla nytkään tarve tehdä peruslinjauksiinsa tarkistuksia. Tämä koskee sekä puolustusjärjestelmää että sen resurssoinnin tasoa. Siten on selvää, ettei merkittäviin menokehysten muutoksiin puolustussektorin tehostamiseksi ei Suomessa ole mahdollisuutta sen enempää kuin tarvetta.

SDP:llä on olemassa selkeä kanta Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. Emme ole nähneet, että Suomen olisi sitä syytä tarkistaa. Olemme myös todenneet, että suurista ulko- ja turvallisuuspoliittisista ratkaisuista päätökset on tehtävä aina niin, että kansan enemmistön kanta on ratkaiseva. Kannan mittaaminen voi tapahtua myös eduskuntavaalien ja siihen liittyvän vaalikeskustelun kautta. Selvää on, että tällä vaalikaudella ei ole syytä uudelleen määrittää Suomen suhdetta Natoon.

***

Myös Eurooppa-politiikka on ollut myllerryksessä tämän vuoden aikana. Keskeinen kysymys on, miten Lissabonin sopimus saatetaan voimaan. Irlannin kansanäänestys jätti syvät jäljet ratifiointiprosessiin. Tilanne voi ensi vuoden kuluessa olla sen voimaan saattamisessa vaikeampi, kuin ensin viime keväänä näytti.

SDP:n vaatii hallitusta toimimaan aktiivisesti ratifiointiprosessin vauhdittamiseksi. Lissabonin sopimuksessa kyse on niin merkittävästä asiasta. EU:n on kuitenkin otettava Irlannin kansanäänestyksen antama varoitus vakavasti ja aloitettava toimenpiteitä, joilla sen kansalaisten luottamusta koko EU:n toiminnan järkevyyteen lisätään. Näin ei voi jatkua.

Hallituksessa on jo liian pitkään annettu Eurooppa-politiikan asioiden valua ja luotettu, että kansalaiset kuittaavat ja siunaavat tehdyt päätökset. Oppositio ei myöskään aio tulla hallituksen äänettömäksi yhtiömieheksi näköalattoman, ilman visioita ja tavoitteita harjoitettavaan Eurooppa-politiikkaan.

Eurooppa-politiikka on vietävä kansan pariin. Tämä asettaa kaikille puolueille haasteen seuraavissa EU-vaaleissa kesäkuussa 2009.

***
USA:n poliittinen tilanne ja suunnan antajan rooli globaalijärjestelmän johtajana voi ratkaisevasti muuttua marraskuun vaalien jälkeen. EU:n ensi vuoden missio on saattaa transatlanttiset suhteet uudelle tasolle. Tässä työssä tärkeä ja palkitseva välietappi on Kioton sopimuksen jatkokaudesta järjestettävä Kööpenhaminan kokous.

Kööpenhaminassa on saatava mittaava edistystä kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Muutoin on turha odottaa, että tämän hetken vaikeimpaan ongelmaan saataisiin aikaan ratkaiseva käänne. Aikaa ei ole hukattavissa.

EU:lla on jo usean vuosikymmenen ajalta kunnioitettava tietotaito ja kyky saada tuloksia aikaan kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. On erikoista, että Suomen hallitus, jossa ekologisella leimalla ratsastava Vihreä Liitto on mukana, ei ole saanut aikaan mitään ilmastopoliittista kansainvälistä aloitteellisuutta.

Ympäristö ja ilmastokysymykset erityisesti tulevat menemään seuraavalla vuosikymmenellä kaiken muun ohi. Politiikalle suurin haaste on saada ihmisille ja kansakunnille aikaan se valmius, jota tarvitaan kipeittenkin päätösten aikaansaamiseksi.

Kestävä kehitys on mahdollinen vain, jos sosiaalinen kehitys toteutuu. Työväenliike ei lopeta puhumista köyhyyden poistamisesta, koska historia tulee osoittamaan, että olemme oikeassa. Suomen on vihdoin täytettävä kansainvälisen yhteisön tavoitteet kehitysyhteistyömme tasossa. Köyhällä ei ole mahdollisuutta toimia markkinoilla maapallon ekologisen tulevaisuuden kannalta kestävällä tavalla. Muutoksen aikaansaaminen tähän on nykymuotoisen sivilisaatiomme säilymisen elinehto. Olemme sen velkaa tuleville sukupolville. Muutos syntyy yhdessä. Vaihtoehdottomuuden aika on ohi.

***

Budjettikeskustelun ollessa kiivaimmillaan haluan nostaa eduskuntaryhmän keskusteluun kolme asiaa, jotka oikeistohallitus on laiminlyönyt omassa budjettiesityksessään. Ne ovat pieneläkeläisten ostovoiman heikentyminen, lapsiperheiden kannustinloukut sekä terveyskeskusten tarvitsema laaturemontti.

Ostovoimatalkoiden väliinputoajia ovat pieneläkeläiset

SDP kannattaa vastuullisia veronalennuksia, jotka tulee toteuttaa taloudellisesti tehokkaalla ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Meille on selvää, että työnteon kannustavuuden vuoksi kenenkään ansiotuloverotuksen ei tule kiristyä. Meille on selvää, että talouskasvun elvyttämiseksi pieni- ja keskipalkkaisten palkansaajien ostovoimaa on vahvistettava verovähennyksen avulla.

Meillä on myös selvää, että ostovoiman vahvistamista tarvitsevat myös kaikkein pienituloisimmat, kuten pieneläkeläiset. Täytyy muistaa, että noin puolella eläkeläisistä – noin 600 000 naisella ja miehellä – kuukausitulot jäävät bruttona alle 1000 euron. Nämä EU:n määritelmänkin mukaan tuloköyhiksi luettavat pieneläkeläiset ovat jäämässä paitsioon hallituksen ostovoimatalkoissa.

Todellinen työnteon arvostus kuitenkin vaatii, että myös elämäntyönsä tehneiden ja hyvinvointiyhteiskuntaamme omalla työllään rakentaneiden ihmisten ostovoimasta huolehditaan. Tähän pieneläkeläisten arkeen eduskuntaryhmämme on paneuduttava huolella. Meiltä odotetaan hallituksen herättelyä tämän moraalisen velvollisuutemme hoitamiseen. Tarkasteluun on otettava niin kunnallisverotuksen verotettavan tulon alarajan korotus kuin asumisen tukeminen.

Nyt on käymässä niin, että pieneläkeläisten osaksi on tulossa vain rajun inflaation vaikutukset. Ruuan, vuokrien ja sähkön hintojen nousu on leikkaamassa rajusti heidän elintasoaan. Näyttää siltä, että ruuan arvonlisäveron kevennyskin on valumassa kuluttajien ulottumattomiin. Meillä on kaikki syyt epäillä, että kaupan väliportaat, kauppa ja tuottajat ovat tämän tulevan alennuksen jo huomioineet etukäteen hinnoissaan. Suomessa elintarvikkeiden hinnat ovat nimittäin nousseet muuta Eurooppaa nopeammin. Ja hallitus on syyllisenkin etsinyt mahdolliselle epäonnistumiselleen etukäteen: pientä palkkaa saavat kaupan myyjät ja kaupan pienyrittäjät, jotka eivät jousta tarpeeksi.

Työnteon kannustavuutta nakertaa verojen ja maksujen päällekkäinen progressio

SDP:tä on haastettu mukaan keskusteluun progressiosta ja työn kannustavuudesta. Otan haasteen vastaan. SDP:n veropoliittisiin periaatteisiin kuuluu se, että työnteon on oltava kannustavaa. On kuitenkin muistettava, että todelliset kannustinloukut liittyvät usein alempiin tuloluokkiin, joissa lisäansiot vähentävät joitain tulonsiirtoja – tai verojen ja maksujen päällekkäiseen progressioon.

On oikein, että kansalaiset osallistuvat julkisten palvelujen rahoitukseen veroillaan maksu­kyvyn mukaan. Progressiivinen tuloverotus ja tuloharkintaiset tulonsiirrot ovat tehokkaita keinoja tasata kansalaisten välisiä tuloeroja. Me sosialidemokraatit olemme tämän vuoksi kannattaneet näitä välineitä. Olemme kuitenkin joutuneet tunnustamaan, että näiden kanssa päällekkäinen palvelumaksu­jen tuloharkinta aiheuttaa kannustinongelmia. Käytännön esimerkki tästä on tuloharkintainen päivähoitomaksu.

SDP:n esittämä maksuton varhaiskasvatus olisi myös ratkaisu kannustinloukkuihin monessa pieni- ja keskituloisessa lapsiperheessä.

Päivähoitomaksujen korkean tason vuoksi perheenäidin käteen jäävä lisäansio voi jäädä niin pieneksi, että työhön palaaminen ei ole kannustavaa. Asiantuntijoiden laskelmien mukaan lisäansio 1800 euron bruttopalkasta voi pahimmillaan jäädä muutamaan sataseen, jos viisi vuotta lapsiaan kotona hoitanut perheenäiti haluaa palata kotihoidontuelta työelämään - ja laittaa 2- ja 5-vuotiaan lapsensa päivähoitoon. Päivähoitomaksut muodostavat hänelle pahimman luokan kannustinloukun. Myös yksinhuoltajalla ansiolisä voi nostaa sekä hänen verojaan että hänen maksujaan niin, ettei työllä hankittu palkankorotus olekaan kannustava.

Kesän keskustelussa on muiden puolueiden taholta synnytetty myyttejä, joihin on syytä tarttua:

Yksi myytti liittyy siihen, että varhaiskasvatuksen maksuttomuus pakottaisi perheet viemään lapset kokopäivähoitoon päiväkoteihin. Päivähoidon maksuttomuus ei tarkoittaisi sitä, että jokaisen olisi sitä käytettävä, vaan kotihoidon tuki tarjoaa edelleen toimeentulon kotona lastaan hoitavalle vanhemmalle. Kyse ole mistään pakosta, vaan tasa-arvoisesta mahdollisuudesta varhaiskasvatukseen. Uudistuksen voi nähdä myös maksuttoman esiopetuksen laajentamisena.

Toinen myytti liittyy uudistuksen mahdottomuuteen tai kalleuteen. Tähän valtiosihteeri Raimo Sailas jo omalla arvovallallaan puuttuikin toteamalla, että uudistus on valtion talouden kannalta täysin mahdollinen. Yli kahden miljardin veronkevennyksistä tämä noin 250 miljoonan euron tulevaisuusinvestointi olisi vajaa kuudesosa.

Kolmas myytti liittyy maksuttoman päivähoidon vaikutuksiin kuntataloudelle. SDP on johdonmukaisesti edustanut sitä linjaa, että uudet tehtävät tai tulopohjan leikkaukset tulee kompensoida kunnille täysimääräisesti. Siitä huolimatta jotkut kokoomusvaikuttajat kirjoittelevat kuntien menettämistä miljoonista. Toivoisin rehellistä tosiasioihin perustuvaa keskustelua – kokoomus näyttää valinneen pelottelun uhilla, joita ei ole olemassa.

Neljäs myytti liittyy siihen, että maksuton päivähoito olisi tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Kuitenkin kyseessä olisi merkittävä kohdennettu tulonsiirto lapsettomilta veronmaksajilta lapsiperheille, kuten lapsilisä. Se on perusteltavissa kannustimena lasten hankintaan ja perheen perustamiseen, koska päivähoitomaksut ovat tällä hetkellä merkittävä rasite normaalituloisten perheiden jokapäiväiselle elämälle. Kun se rahoitetaan valtion progressiivisella tuloverolla, Kataisen ei kannata huolissaan, että pienituloiset joutuvat maksumieheksi hänen päivähoitomaksulleen. Kyllä suurituloiset veroillaan pääsevät mukaan näihin talkoisiin.

Viides myytti on se, että maksuton päivähoito hyödyttäisi vain ministerin tulotasolla eläviä, kuten Jyrki Kataista. Tosiasia kuitenkin on se, että esimerkiksi normaalituloiset kaksilapsiset perheet olisivat merkittäviä hyötyjiä. Noin 200 euron kuukausihyödyn saisi mm. 2400 euroa kuukaudessa ansaitseva yksinhuoltaja tai pienituloinen perhe, jossa molemmat vanhemmat ansaitsevat noin 1500 euroa kuussa. Perhe, jossa vanhemmat ansaitsevat kukin noin 2300 euroa kuussa, on jo kalleimmassa maksuluokassa, joten se hyötyisi kahden lapsen hoitomaksuissa 443 euroa kuussa.

Maksuton varhaiskasvatus on tavoite, joka kannattaa toteuttaa suunnitellusti vaiheittain. Yli 3-vuotiaille toteutetusta maksuttomasta varhaiskasvatuksesta on kansainvälisiä malleja, joihin on hyvä tutustua. Ruotsin mallista onkin jo käyty julkista keskustelua. Uudistus on kuitenkin aloitettava nyt nostamalla merkittävästi päivähoitomaksujen tulorajoja ja loiventamalla päivähoitomaksujen progressiota.

Jos hallituksen huoli työn kannustavuudesta ja jyrkästä progressiosta on aito, hallituksen tulee tarttua päivähoitomaksujen progression loiventamiseen jo ensi vuoden budjetissa. Osa prosentuaalisiin taulukkokevennyksiin varatusta veronkevennysvarasta tulisi käyttää tähän tarkoitukseen. Mikäli se ei tähän ryhdy, hallituksen on perusteltava kantansa muutenkin kuin väittämällä esitystä ”ontoksi” tai ”typeräksi”. Uusien avausten leimaaminen mahdottomiksi toteuttaa ei kuulu moderniin politiikkaan. Sellaisen vaihtoehdottomuuden aika on ohi.

Kuntapalvelut

Toinen osa valmistautumista laskusuhdanteeseen on yhteisen, ns. kollektiivisen kulutuksen lisääminen. Kunnat vastaavat 80 prosentilla maamme julkisista palveluista. Tulevaisuushallituksena itseään pitävä porvarihallitus ei kanna vastuutaan näiden palveluiden kehittämisestä. Budjetti on näiltä osin joko negatiivinen tai korkeintaan neutraali - ja tämä tulee merkitsemään vaikeita aikoja kunnille ja kuntalaisille.

Kuntavaalien alla kansalaisten on syytä tietää, miten hallitus kohtelee tulevina vuosina kuntia ja julkisia palveluita. Vaikka se kerskuu panostuksillaan, niin hallituksen omienkin laskelmien mukaan kuntatalouden toimintamenot: siis koulut, terveydenhuolto, päiväkodit, vanhusten hoiva ja huolenpito, tulevat olemaan alirahoitettuja seuraavien vuosien aikana. Hallitus on tietoisesti vähentämässä valtion osuutta kuntien kasvavista palvelumenoista ensi vuodesta alkaen.
Kuntien yhteenlaskettu alijäämä on heti vuosikymmenen vaihteen jälkeen lähes kolme miljardia euroa. Samanaikaisesti erityisesti vanhustyössä ja terveys- sekä sosiaalisektorilla palveluiden tarve tulee kasvamaan. Tässä valossa valtiovarainministeri Kataisen puheet siitä, että talousarvio olisi sosiaalinen tai välittävä, kuulostaa ”kauniilta mutta ontolta”.

Ehkä polttavin tarve uusille investoinneille on terveydenhuollossa. Hallituksen budjettiesityksessä perusterveydenhuollon laadun parantamiseen ei ole osoitettu lainkaan riittävästi resursseja. Tämä on erittäin vakava puute. Kuntatalouden vahvistaminen ja hyvinvointipalvelujen turvaaminen kunnissa tukisi jokaisen - ja etenkin lapsiperheiden ja ikääntyvien ihmisten - elämää.

Edellisten hallitusten hoitotakuun muodossa tekemän työn jälkeen nykyinen porvarihallitus ei ole tehnyt siis perusterveydenhuollon suhteen mitään. Esitänkin, että nyt on käynnistettävä hanke, jolla kaikki maan terveyskeskukset laitetaan laaturemonttiin. Väestön terveyserojen kasvu on pysäytettävä, ja niitä on voimakkaasti kavennettava sekä taattava jokaiselle avun tarvitsijalle laadukas palvelu kohtuullisessa ajassa.

***

SDP keskittyy syksyn budjetin eduskuntakäsittelyssä hallituksen tulo- ja menoarvioiden selvien virheiden korjaamiseen ja oman vaihtoehdon esittämiseen. Yleisradion tekemässä tutkimuksessa enemmistö suomalaisista arvioi eriarvoisuuden lisääntyneen maassamme. Nämä tuntemukset vastaavat myös hyvin sitä runsasta palautetta, jota olemme viimeisen kuukauden aikana saaneet turuilta ja toreilta Unelmat todeksi –kiertueella. Me haluamme ottaa tämän palautteen vakavasti ja esittää oman ihmisten eriarvoisuutta vähentävän vaihtoehtomme.