Kansanedustaja Sinikka Hurskainen Kouvolassa

Puhe vappuna 2009

Hyvät kuulijat,

Vappu on aina yhä uudestaan kevään kiehtovin juhla. Vappu on työväen ja ylioppilaiden juhlapäivä. Sitä on juhlittu jo vuodesta 1889 ja siitä lähtien on osoitettu mieltä, marssittu niin tulessa kuin tuiskussakin.

Tänään vietetään historiallista vappua uudessa Kouvolassa. Te olette tehneet vaativan, upean työn valmistellessa usean vuoden ajan kuntaliitosta, joka on nyt totta. Uskon, että tulevaisuudessa saavat kuntalaiset nauttia tämän sitkeän työn hedelmistä. Onnea ja menestystä uudelle kaupungille Kouvolalle!

Viime vuodet ovat osoittaneet, että niin Kymenlaakso kuin Etelä-Karjalakin on aivan uuden tilanteen edessä. Venäjän läheisyys vaikuttaa meidän päivittäiseen elämään eri tavoin. Pari päivää sitten olin meidän presidenttimme Tarja Halosen vierailun yhtenä isäntänä Euroopan neuvostossa Strasbourgissa. Vaihdoin pari sanaa myös presidentti Halosen ja Venäjän presidentti Medvedevin keskusteluista, jotka koskivat muun muassa suomalaisten mahdollisuutta ostaa maata Venäjältä yhtälailla, kuin venäläiset ostavat täältä. Myös puutullit ja rekkaliikenne olivat olleet esillä. Tyytyväisenä voi todeta, että keskustelu näistä asioista on avattu korkealla tasolla.

Vietämme vappua niin täällä Kuusaalla kuin muuallakin maassamme eläen epävarmoja aikoja. Talouden kriisi ei ole hellittänyt, porvarihallituksen toimenpiteet eivät ole purreet, valtion tuloja on leikattu yli 4 miljardilla eurolla ja paljon kehuttu veroale on kohdistettu oikeiston eturyhmille. Hallituksen toimenpiteillä ei ole saatu edes katkaistua työttömyyden kasvua, saatikka vähennettyä työttömyyttä. Työttömyysaste on noussut 8,3 prosenttiin.

Työväestö ja työttömät ovat porvarihallitukselle toisarvoisia, vaikka ennen vaaleja Kokoomus yritti markkinoida itseään työväenpuolueena. Nyt tämä työväestöä kosiskellut puolue on näyttänyt todellisen linjansa, niin johtajien palkoissa kuin muissakin taloutta ohjaavissa ratkaisuissa.

Niin hallituksen kuin rahamarkkinoiden sanelemat ratkaisut ovat kohdelleet kovalla kouralla myös Kouvolaa. Tällä hetkellä uutiset irtisanomisista ja lomautuksista ovat päivittäisiä, eikä pidä unohtaa, että jokaisen menetetyn työpaikan takana on tunteva ihminen, joka tarvitsee todellista tukea, eikä hallituksen poukkoilevia päätöksiä.

Sama linja jatkuu, kun työllisyysmäärärahoja leikataan samanaikaisesti työttömyyden kasvun kanssa. Suomi on ajautumassa 90-luvun kaltaiseen työttömyyskierteeseen. Työministerin olisi aika herätä todellisuuteen ja tajuta, ettei työttömyyden kasvua voi kutsua maltilliseksi, kun se on jo katastrofaalista. Etenkin nuorisotyöttömyys on noussut hälyttävän nopeasti. Esimerkiksi Kotkassa nuorisotyöttömyys on kasvanut jopa 50 % viimeisen vuoden aikana. Ja mitä tekevät maan hallituksen ministerit? Puhuvat maltillisesta työttömyyden kasvusta.

Hyvät kuulijat,

Sosialidemokraattien tärkein tavoite on vähentää työttömyyttä, sillä suomalainen hyvinvointi syntyy työstä. Työ on myös jokaisen kansalaisen perusoikeus. Talouspoliittisten ratkaisujen onkin kuljettava käsi kädessä työttömyyden vähenemisen kanssa. Sosialidemokraateille markkinatalous on aina renki, ei koskaan isäntä.

Euroopan unionista kuultiin tällä viikolla huono uutinen työaikadirektiivin kaatumisesta. Kynnyskysymys oli enimmäistyöaika. Euroopan parlamentti ei halunnut antaa periksi siitä, että 48 tunnin enimmäistyöajasta ei voi paikallisesti sopimalla poiketa. Aiemmin keväällä työaikadirektiivi synnytti kiistaa myös suomalaisten europarlamentaarikkojen ja pääministeri Vanhasen välille. Suurin osa mepeistämme piti kiinni parlamentin tiukasta linjasta työaika-asiassa, kun taas Vanhanen halusi sallia enimmäistyöajasta poikkeamisen. Tässäkään kohtaa ei siis hallitukselta herunut ymmärrystä työväestölle.

EU:n olisi kaiken kaikkiaan panostettava entistä enemmän työpaikkojen luomiseen sekä ihmisten oikeudenmukaiseen kohteluun työelämässä. Työtä on tehtävä pitkäjänteisesti sen eteen, että sosiaalisia perusoikeuksia ihmisarvoiseen palkkaan ja inhimilliseen työaikaan vahvistetaan.

Uusi talouskasvu on sekä Suomessa että Euroopassa rakennettava kestävälle pohjalle, eikä tässä kohdin voi ohittaa ilmastokysymystä. 2010-luvun talouskasvu luodaan pitkälti myös ympäristö- ja ilmastoteknologian kehittämisellä. Työllisyys- sekä ilmastotavoitteet on mahdollista yhdistää, sillä nk. vihreän teknologian kehitys voi synnyttää Eurooppaan jopa kymmenen miljoonaa uutta työpaikkaa ensi vuosikymmenellä.

Tämä edellyttäisi määrätietoista panostusta uusiutuviin energiamuotoihin ja ympäristöteknologian tutkimukseen. Ei voi kuin ihmetellä, että porvarihallitus ei ole tehnyt edes laskelmia viherelvytyksestä. Ja vihreät ovat vielä mukana tällaisessa hallituksessa. Mihin ovat ympäristö ja ilmasto heiltä unohtuneet?

Tällä hetkellä resurssit uusien ilmastoteknologioiden kehittämiseen ja kaupallistamiseen eivät Suomessa ole riittävät. Hallituksen olisi todella syytä panostaa tähän, sillä uusiutuva energia voi edustaa Suomen mahdollisuutta toimia globaalina ratkaisuntarjoajana, parantaa kilpailukykyään sekä kasvattaa osuuksiaan valtavasti kasvavilla puhtaan energian maailmanmarkkinoilla.

Pelkästään kehitysmaiden energiatehokkuutta parantavien investointien kysynnän on vastikään arvioitu vastaavan 90 miljardia dollaria vuoteen 2020 mennessä. Maailman tuulivoimakapasiteetti taas on kymmenessä vuodessa kasvanut lähes kymmenkertaiseksi, eikä kasvuvauhdin laantumisesta näy merkkejä. Tämä on suuri mahdollisuus meille.

Ponnistelut ilmastopolitiikassa ovat todella tärkeitä ja ne voi aina kiteyttää siihen, että puhdas luonto ja ilmasto ovat myös lapsiemme ja lastenlapsiemme oikeus.

Hyvät kuulijat,

Porvarihallituksen toimenpiteet laman katkaisemiseksi ovat olleet kallista temppuilua, jolla ei auteta taantumasta pahiten kärsivien ihmisten hätää.

Tämä hallitus ei todella ole tuonut helpotusta kaikkein pienituloisimpien elämään. Pienituloisimmat eläkeläiset, yksinhuoltajat, sairaat ja vanhukset on hyvin pitkälti unohdettu. Sen sijaan hallitus on tehnyt, vielä nousukauden vallitessakin päätöksiä, jotka ovat johtaneet siihen, että syrjäytyminen kaikissa ikäluokissa on kasvanut. Nyt näitä päätöksiä entisestään jyrkennetään. Julkisten palveluiden heikentyminen johtaa siihen, että kaikkein vaikeimmassa sosiaalisessa ja taloudellisessa tilanteessa olevat jäävät vaille tarvitsemiaan palveluita.

Tätä me sosialidemokraatit emme suostu hyväksymään, vaan vaadimme hallitukselta tekoja työllisyyden parantamiseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden turvaamiseksi. Hallituksen politiikan onnistumista pitää mitata sen perusteella, kuinka hyvin se huolehtii pienemmistään. Siksi peräämme vastuuta hallitukselta kansalaisten eriarvoistamisen lopettamiseksi.

Hallituksen on kerta kaikkiaan peruttava edes osa ylisuurista veronkevennyksistä, jotka johtavat valtion kiihtyvään velkaantumiseen. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on myöntänyt, että hallitus siirtää velanmaksun lapsillemme. Sosialidemokraatit eivät voi tällaista politiikka hyväksyä.
Alkuvuoden kenties pöyristyttävin uutinen oli kuitenkin parivaljakon Vanhanen-Katainen ehdotus eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen, siitä etukäteen neuvottelematta tai kenenkään mielipidettä kysymättä. Kansalaiset yhdessä ammattiyhdistysliikkeen ja työväenliikkeen kanssa nousivat kuitenkin kapinaan ja hallituksen oli vedettävä tökerösti sanelemansa esitys pois. Tämä tapahtumien ketju osoitti, että tiukan paikan tullessa joukossa on edelleen voimaa ja tahtoa.

Hyvät ystävät,

Meillä jokaiselle on erilaisia muistoja vapusta. Minun varhaisimmat vappumuistoni ovat Voikkaan työväentalon edestä, josta isäni kanssa kävimme joka vappuna ostamassa kaasupallon, joka sitten jossain vaiheessa pääsi karkuun. Tänään vietämme vappua auringonpaisteessa. Vappu on meille kaikille kevään juhla, ja ilonpito ja karnevaalitunnelma ovat osa vappua.

Hyvät ystävät,

Nauttikaamme siis täysin rinnoin myös tänä vappuna auringosta ja puhtaista raikkaista kevättuulista. Hauskaa vappua!