SDP:n Korhonen: Vanhasen on herättävä tähän päivään

22.5.2009 11:17

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhosen mukaan pääministeri Vanhasen vastaus Euroopan Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajan Paul Nyrup Rasmussenin talouskritiikkiin osoittaa, ettei Vanhanen kykene perustelemaan nykyistä talouspolitiikan linjaansa, vaan joutuu vetoamaan menneisiin.

- Vanhanen oikeuttaa hallituksen veronalennuslinjan vetoamalla menneiden hallitusten tekemisiin. Tämän hetken talouspolitiikkaa pitää tehdä tämän hetken tosiasioista käsin, taloustilanne on nyt aivan erilainen kuin vuosi sitten edellisten hallitusten ajoista puhumattakaan. Keskusta haikailee menneisiin EU-vaalikampanjassaan. Näin ei voi toimia Suomen hallituksessa, Korhonen sanoo.

Ari Korhonen huomauttaa, että Suomen hallitus päätti lähes kahden miljardin veronkevennyksistä alkusyksystä 2008, kun BKT:n kasvuennuste vuodelle 2009 oli vielä +1,8 %.

– Vanhasen hallitus ei ole millään tavoin reagoinut muuttuneeseen taloustilanteeseen. Niin sanotusta elvytyksestä yhdeksän euroa menee veronalennuksiin ja yksi euro elvytykseen, Korhonen toteaa.

- Hallituksen linja tuntuu olevan hakuteillä. Kuluneella viikolla valtiovarainministeri Katainen totesi elvytyksen riittävän. Heti seuraavana päivänä pääministeri Vanhanen totesi Kataisen puhuneen vain omasta puolestaan. Vanhasen omista joukoista on kuultu koko alkuvuosi erilaisia irtiottoja ja ehdotuksia, joista mikään ei ole kuitenkaan toteutunut. Kuka johtaa hallitusta ja mikä on linja, Korhonen kysyy.

Puoluesihteeri Ari Korhonen muistuttaa, että SDP viime syksystä saakka esittänyt pienempiä veronalennuksia ja mittavampia panostuksia julkiseen talouteen ja investointeihin kuin mitä Vanhasen hallitus on tehnyt. Korhosen mukaan tämän hetkinen vakava työllisyystilanne osoittaa, ettei hallituksen veroelvytys toimi.

– Suomalaisten säästämisaste kasvaa vaikka rahaa jääkin veronalennusten jälkeen enemmän käteen. Raha ei mene kiertoon vaikka hallitus toisin uskotteleekin.

Puoluesihteeri Ari Korhosen mukaan nyt on kiireen vilkkaa tehtävä mittavia toimia vaikean työllisyystilanteen pelastamiseksi.
– SDP tulee tekemään kaikkensa, että hallituksen linja työllisyysasioissa korjataan, Korhonen sanoo.

Ari Korhonen puhui perjantaina Raahessa sosialidemokraattien EU-vaalitilaisuudessa.