Puoluehallitus, 21.2.2008
SDP:n puoluehallitus on huolissaan Vanhasen porvarihallituksen aluepolitiikan linjasta. Lepsu valtion omistajapolitiikka, saamattomuus Venäjän puutulleissa, päättämättömyys korkeakoulu- ja ammattikouluverkon kehittämisessä sekä epäonnistunut kuntapolitiikka ovat kaikki yhdessä tuottamassa ison aluepoliittisen laskun.
Stora Enson tehtaiden lakkautuksesta käyty keskustelu osoitti, että keskustajohtoinen hallitus on unohtanut aluepoliittisen ajattelun ja nostanut kädet ylös markkinavoimien edessä. Kannat-tavien tehtaiden alasajon hyväksyminen on iso takaisku aluekehitykselle ja valtion omistajapoli-tiikan linjalle. Kemijärven ja Summan tehtaiden lakkautukset osoittavat, ettei hallitus kuuntele päätöksenteossaan alueen kansalaisia.
Vanhasen hallitus tarjoaa hätäpäissään Kemijärvelle lyhytaikaisia työpaikkoja mm. liimapalkki-tehtaassa. Valtion tuella synnytettävät liimapuuhun rakentuvat työpaikat ovat kuitenkin sulke-massa muualla Lapissa ja Suomessa jo ennestään vaikeuksissa olevaa tuotantoa.
Hallituksen toimettomuus jatkuu puuhuollon turvaamisessa. Vanhasen hallitus on osoittautu-massa täysin ponnettomaksi Venäjän kanssa käydyissä neuvotteluissa. Venäjän puutuonti uh-kaa loppua kokonaan ensi vuoden alussa. Puutuonnin loppuminen tarkoittaa uusia tehtaiden alasajoja, tuhansia uusia työttömiä ja kaiken tämän vaikutukset aluerakenteelle ennestään vai-keuksissa olevassa Itä-Suomessa ovat arvaamattoman suuret.
SDP vaatii hallitukselta nopeita toimia Venäjän puutuonnin turvaamiseksi ja on valmis tukemaan hallituksen aloitteellisuutta tällä alueella. SDP:n puoluehallitus huomauttaa, että kotimaan puu-huollon lisäämiseen tarkoitettujen toimien tulee olla taloudellisesti kestävällä pohjalla. Mm. puunkorjaamisen mahdollistamiseksi uudet liikenneinvestoinnit ovat välttämättömiä. SDP suh-tautuu kuitenkin kriittisesti siihen, että ennestään korkealla olevaa puun hintaa tuettaisiin uusilla verotuilla. Metsäala on ennestään erittäin alhaisesti verotettua ja uusien verotukien ohjaaminen alalla merkitsee verorasituksen painopisteen siirtämistä entistä selvemmin palkansaajille ja elä-keläisille.
Eri puolella Suomea on myös herättänyt vakavaa huolta hallituksen suunnitelmat yliopisto- ja ammattikorkeakoulurakenteen muutoksista. Näitä uudistuksia ollaan valmistelemassa hallituk-sen sisäpiirissä ilman avointa kanssakäymistä yliopisto- ja ammattikorkeakoulukentän kanssa.
Aluepoliittisia ongelmia pahentaa edelleen myös porvarihallituksen kuntapolitiikka. Kuntatalou-den pitäminen ahtaalla johtaa erityisesti pienissä maaseutu- ja kaupunkikunnissa kestämättö-mään tilanteisiin ja uusiin veroäyrin korotuksiin. Keskustan oma maaseutukenttä on joutumassa ponnettoman kuntapolitiikan maksumieheksi.
SDP vaatii Vanhasen hallitusta korjaamaan linjaansa ja toteuttamaan vahvempaa aluepolitiik-kaa. Sen tulee rakentua terveen talouskasvun tukemiseen, vahvoihin aluekeskuksiin ja osaa-miskeskusajattelun jatkamiseen. SDP kannattaa ehdotuksia aluepolitiikasta perusteellista selon-tekoa, jotta koko eduskunta voisi ottaa asiaan kantaa.