Hallitus unohtaa nuoret ja työttömät - SDP esittää rahaa työllisyyden hoitoon

24.8.2010 12:16

Hallituksen toimettomuuden seurauksena yhä useampi syrjäytyy ja jää pysyvästi pois työelämästä. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa nyt 40 prosentin vauhdilla. Noin 42 000 nuorta oli vailla työtä heinäkuussa. Nuoret ja työttömät unohtuvat, kun hallitus esittää työllisyysmäärärahojen leikkausta ensi vuodelle. Vuositasolla pudotus on jopa 60 miljoona euroa.

Sosialidemokraattien mielestä jokaisen työikäisen saaminen työelämään on erityisen tärkeää, siksi työllisyysmäärärahoja täytyy lisätä.

Hallituksen suunta kohti tasaveroja huolestuttaa
Eduskunnan saatava selvitys energiaverojen tulonjakovaikutuksesta

Hallitus tekee ansiotulojen veroperusteisiin muutoksia, jotka estävät työnteon verotuksen kiristymisen. Tämä on hyvä asia. Samanaikaisesti hallitus lisää kulutuksen ja energian verottamista. Yhdessä arvonlisäveron kanssa verotuksen painopiste siirtyy välillisiin veroihin. Tämä tarkoittaa sitä, että tulonjakoa tasaavien verojen merkitys pienenee ja tasaverojen osuus kasvaa. Tätä kehitystä vahvistaa jatkuva kunnallisveroäyrin nousu eri kunnissa.

Kataisen päätös kelamaksun poistosta tulee maksuun. Nyt etsitään hätäratkaisuja 700 miljoonan löytämiseksi. Ratkaisuissa ei ole huomioitu työllisyys-, tulonjakovaikutuksia eikä teollisuuden kilpailuedellytyksiä.

Me emme hyväksy tuloerojen kasvua ja eriarvoisuuden lisääntymistä. Energiaverotuksen korotuksen riskinä on, että osalla suomalaisista asumiskustannukset kohoavat kohtuuttomiksi. Yleensä ympäristöystävällisellä verotuksella tarkoitetaan sitä, että pyritään ohjaamaan kuluttajien käyttäytymistä. Asunnon lämmitystä ei kuitenkaan voi muuttaa vuosittain. Hallituksen ratkaisulla vaarantuu myös kaukolämmön energiatehokas ja ympäristöystävällinen tuotanto. Hallituksen vihreäksi markkinoiman energiaverotuksen logiikkaa myös horjuttaa turpeen saama erityiskohtelu. Hallituksen täytyy antaa eduskunnalle tarkka selvitys energia- ja arvonlisäverokorotusten tulonjakovaikutuksista osana budjettiesitystään.

Tulo- ja terveyserojen kasvu pysäytettävä
Pääomavero 30 prosenttiin jo vuoden 2011 alusta
Työmarkkinatuen tarveharkinta pois

Tuloerot Suomessa kasvavat ja meillä on jo 900 000 köyhää. Terveyserot varakkaiden ja pienituloisten välillä näkyvät selvästi ja kasvavat edelleen. Terveyserojen kaventaminen on SDP:n keskeisiä tavoitteita. Tuloerojen kasvua tulee välittömästi hillitä korottamalla pääomaveroa jo ensi vuoden alusta, muuttamalla pääomavero progressiiviseksi ja poistamalla työmarkkinatuesta tarveharkinta. Pienituloisten asumista on tuettava ja siksi tarvitaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kipeästi lisää erityisesti kasvukeskuksiin.

Kunnallisveron perusvähennyksen alaraja on nostettava 3000 euroon. Tällä tuettaisiin esimerkiksi pienituloisia lapsiperheitä ja eläkeläisiä selviämään veronkorotusten tuomista lisälaskuista.

Sosiaaliturvaa koskevien valitusten käsittelyn viivästyminen on iso oikeudenmukaisuus- ja ihmisoikeuskysymys. Apulaisoikeuskansleri on antanut huomautuksia pitkistä käsittelyajoista. Tästä huolimatta hallitus ei korjaa tilannetta ja anna riittävästi rahaa sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle valitusten käsittelyyn.

Kasvu oraalla
Talouskasvuun potkua investoinneille

Viimeisten vuosineljännesten talouskasvuluvut ovat olleet toiveita herättäviä, mutta vielä ei voida olla varmoja kasvun vakaudesta ja jatkuvuudesta. Talouskasvua vahvistavia toimia on syytä jatkaa erityisesti investointien muodossa. Seinäjoki-Oulu -ratahankkeen rahoitus täytyy hoitaa vaarantamatta jo päätettyjen hankkeiden rahoitusta. Toimivat lentoliikenneyhteydet ovat välttämättömiä eri alueiden elinkeinotoiminnan kehittämiselle.

Kuntien tuottamat peruspalvelut yhä vaarassa
Hallituksen tuki kunnille riittämätön

Kuntatalous pysyy edelleen tiukkana. Erot kuntien välillä ovat suuret. Peruspalveluja joudutaan ensi vuonnakin monissa kunnissa leikkaamaan, jonka seurauksena ihmiset eivät saa palveluja tasavertaisesti.

Menoleikkauksien lisäksi useat kunnat nostavat veroprosenttiaan. Velkaantuminen jatkuu. Kuntien rakenneuudistusta tulisi välittömästi jatkaa nimeämällä jo nyt parlamentaarinen elin valmistelemaan sitä.

Hätäkeskukset

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tekee toimenpidealoitteen hätäkeskusuudistuksen ottamisesta uudelleen tarkasteltavaksi heti syysistuntokauden alussa. Uudistuksia tehtäessä tulee varmistaa, että uudistukset todella varmistavat, että ihmiset saavat apua hätäkeskuksiin soittaessaan.