Kantola: Budjetti kohtelee opiskelijoita epäoikeudenmukaisesti

21.8.2010 11:20

Ilkka Kantola: Budjetti kohtelee opiskelijoita epäoikeudenmukaisesti

Sdp:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kantola ymmärtää opiskelijoiden pettymyksen hallituksen budjettiriihen tuloksiin.

- Opiskelijat olivat henkisesti sitoutuneet opintotukijärjetelmän kehittämiseen siten, että täysipäiväinen opiskelu yleistyisi ja tutkinnot valmistuisivat lyhyemmässä ajassa. Opintotuen sitominen indeksiin olisi ollut linjassa tämän tavoitteen kanssa. Se olisi tuonut varmuutta toimeentulosta ja vähentänyt tarvetta hankkia tuloja opiskelua häiritsevällä työn teolla.

Kantola pitää epäoikeudenmukaisena hallituksen linjaa, jossa miltei kaikki muut sosiaalietuudet on päätetty sitoa indeksiin.

- Indeksin käyttäminen on ollut linjavalinta, jossa on omat ongelmansa. Menokurin ylläpitäminen on vaikeampaa kuin jos etuuksia ei olisi sidottu indeksiin. Mutta kun linjavalinta on tehty, tuntuu räikeältä syrjinnältä se, että yksi pienituloinen väestöryhmä, opiskelijat, on jätetty indeksin antaman turvan ulkopuolelle.