Presidenttiä syytä kuunnella

14.5.2010 15:26

Hallitus on tänään antanut perustuslain uudistamista koskevan esityksensä eduskunnalle. Muutoksia tehdään varsin pian sen jälkeen kun edellinen uudistus tehtiin vuonna 2000. Kovin tiheästi ollaan nyt perustuslakia rukkaamassa, joten ei ihme, jos vauhti alkaa monia jo hirvittää.

Tasavallan presidentti on jättänyt valtioneuvoston pöytäkirjaan lausuman lakiesityksen antamisen yhteydessä. Siinä viitataan kovin lyhyeen kokemukseen nykyisen perustuslain toimivuudesta, todetaan yhteistoiminnan hallituksen ja presidentin välillä sujuneen kohtuullisen hyvin ja kyseenalaistetaan kiire uudistuksissa.

Presidentti on huolissaan ulkopolitiikan johtamisesta uudistuksen myötä. Presidentti on aiemminkin sanonut, ettei hän pidä hyvänä kaiken vallan keskittämistä yksiin käsiin.

Presidentti on syytä kuunnella ja hänen huolensa ottaa vakavasti. Presidentti Halonen on toiminut pitkään paitsi presidenttinä myös ulkoministerinä. Juristina hän osaa nähdä myös monimutkaisten päätöksentekomallien riskit.

Sosialidemokraatit ottavat uudistukseen kantaa sen jälkeen kun esitykseen on paneuduttu huolella ja kaikella vakavuudella. Tämän sanoimme jo alkuvuodesta ennen Taxellin komitean esitysten jättämistä. Presidentin puheenvuoro on osoitus siitä, että kannanottomme oli oikea: on todellakin syytä kuunnella kaikki näkökohdat ja katsoa huolella lävitse, mitä mahdollisia ongelmia uuteen ehdotukseen voi sisältyä.

Ulkopoliittiseen johtajuuteen - ja myös asemaan puolustusvoimain ylipäällikkönä - liittyy suomalaisten sotilaiden lähettäminen kriisinhallintatehtäviin ulkomaille. Presidentin asema viimekätisenä asian ratkaisijana tuleekin säilyttää.

Sosialidemokraattien kannanmuodostusta nyt käsittelyyn tulevaan uudistusehdotukseen ohjaavat paitsi puoluekokouksen ja puoluevaltuuston tuoreet kannanotot myös alkuvuodesta 2009 suoritettu jäsenäänestys. Näissä hyväksytyksi on tullut selkeä linjoitus: presidentin ulkopoliittinen johtajuus on syytä säilyttää, mutta sisäpolitiikan puolella parlamentarismia voidaan vahvistaa.

Julkisuudessa on SDP:n historiallisesta linjasta ollut monenmoista aprikointia. Koko sodanjälkeisen ajan puolue on nähnyt presidentin tärkeänä instituutiona. Vuodesta 1975 lähtien puolue on halunnut vahvistaa hallituksen asemaa sisäpolitiikassa mutta säilyttää presidentin aseman ulkopolitiikassa. Näille periaatteille ovat rakentuneetkin aiemmat uudistukset. Tälle kestävälle linjalle tulemme rakentamaan kantamme myös tällä kertaa.

Jutta Urpilainen