Vuosi sitten kokoontuessamme ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Rukan lumikenttien kutsu herätti tuolloin kansan. Eikä työkansa alistu eläkepakkoon vieläkään. Tämän kuorosodan hallitus hävisi jo alkukarsinnoissa.

Vaikka hiihtokelejä on nyt riittänyt etelässäkin, on hallituksen meno hiipunut edustushiihtäjiemme tavoin. Luisto tökkii pahasti eikä pitoakaan enää löydy. Ajoituskin tuntuu olevan koko ajan pielessä. Kunto on kateissa. Vai onko kysymys ylikunnosta? Näin voisi päätellä valtiovarainministerin ”fantastista, fantastista” hehkutuksista, jotka kuulostavat enemmänkin sketsihahmokisailulta Marja Tyrnin ”ihanaa, ihanaa” kanssa.

Pääministeri Vanhanen näytti mieshiihtäjillemme esimerkkiä jättämällä suorituksensa kesken. Tosin vaihto näyttää menevän pahasti pitkäksi. Kotikatsomoissa toivotaan, että hallitusjoukkuekin muodostuisi parhaassa iskussa olevasta porukasta. Näinhän ei nyt ole. Paikat olisi pitänyt luovuttaa muille jo ajat sitten. Eikä kysymys taida olla vain kunnon ajoituksesta, sillä valtioneuvoston käytävillä kuulemma kuulee hyräiltävän Martti Servon laulua ”Mikä on kun ei taidot riitä…”.

Juuri nyt tarvittaisiin erittäin toimintakykyistä hallitusta. Valitettavasti sellaista ei ole vielä vuoteen. Vanhanen ja Katainen joukkoineen lykkäsivät jo hallituskautensa alussa monet ratkaisut vaalikauden loppuun tai siirsivät ne seuraavalle hallitukselle. Tämä toimettomuus ja vastuunpakoilu on vain lisääntynyt. Hallitus listaa koko ajan tehtäviä seuraajalleen. Ja niitä muuten riittää. Hei haloo, onko siellä hallituksessa havaittu, että maailma ympärillä vaatii koko ajan ratkaisuja. Tässä ja nyt. Viivyttelyyn ja yli vuoden vaalikampanjointiin ei ole nyt varaa.

Hallituksen johtamisoppi on väärä ja vanhanaikainen. Keskusjohtoinen malli ei enää toimi. Näkemyksellisyys ja strategiset oivallukset tulevat nykyisin alhaalta, eivätkä ylhäältä. Kyvyttömyydestä ja henkisestä alistumisesta kertoo se, jos poliittisen johtamisen aloitteellisuutta ostetaan ulkoa, jopa amerikkalaisilta konsulteilta..

Johtamisesta tulee pelkojohtamista, jos epävarmuus omasta tekemisestä saa vallan. Näin on nyt valitettavasti käynyt. Ripustautuminen jo ajat sitten vanhentuneeseen hallitusohjelmaan saa aikaan näennäisvarmuutta joka heijastuu käskyttämisenä. Yhteisiin tahtotiloihin ei päästä pakottamalla mahtikäskyjen kautta, vaan yhdessä tekemällä. Nyt tämä yhdessä tekemisen ja sopimisen henki, Suomen menestystarinan ydin, ollaan hukkaamassa lyhytnäköisen ideologisen hegemoniatavoitteen vuoksi.

Hallituksen tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Vielä tärkeämpää on, että se nauttii yleistä luottamusta. Kateissa olevasta itseluottamuksesta puhumattakaan. Miten luottamusta voisi syntyä, kun hallitukselta ei saa suoria vastauksia yksinkertaisiinkaan kysymyksiin? Kokouksen globalisaattioteemaan liittyen minulta on V. Niemistä lainaten kysytty, tiedänkö onko meillä enää suomalainen hallitus? Vastaan, että kyllä on. Hallitushan vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään

Hallituksella ei ole ollut yhtenäistä linjaa enää aikoihin, vaan jopa samojen puolueiden sisällä on keskeisistäkin politiikka-alueista aivan erilaisia linjauksia. Pitäisikö kansalaisen siis luottaa Kataisen vai Niinistön talouspoliittiseen linjaan, Anttilan vai Sinnemäen eläintensuojelulinjauksiin, Vapaavuoren vai Kiviniemen aluepolitiikkaan, Häkämiehen vai Väyrysen turvallisuuspolitiikkaan jne.

* * *
Globalisaatio on demokratisoitava ja demokratia globalsioitava. Näin linjasi SDP eduskunnan 100-vuotisjuhlaistunnossa. Nyt linjaamme yksityiskohtaisemmin omaa globalisaatiopolitiikkaamme.

Globalisaation demokratisointi tarkoittaa tarvetta tehdä kaikkia maapallon asukkaita ja koko maapallomme tulevaisuutta koskevat ratkaisut yhdessä. Eri kansainvälisillä toimijoilla on omat roolinsa, mutta viimekädessä vallan on oltava yhteisissä käsissä. Pitkään valtaa käyttäneillä ja esim. suhteettoman suuren osuuden. yhteisistä luonnonvaroistamme käyttäneillä on muita suurempi vastuu tilanteessa, jossa suuri osa maailman ihmisistä on vasta saamassa näistä omaa kohtuullista osuuttaan.

Kannan erityistä huolta julkisista palveluista. Globalisaatioonkin liittyen vallalla on outo käsitys, että yhteiset julkiset palvelut eivät enää olisikaan kansalaisten päätettävissä. Liian helposti hyväksytään näkemys, että yhteisen julkisen hyvän tulee väistyä kilpailun ja markkinaehtoisuuden tieltä. Kansainvälisen sosialidemokratian on noustava vahvemmin puolustamaan kansalaisten oikeutta säilyttää vahvat julkiset palvelut esim. sosiaali- ja terveystoimessa, koulutuksessa, rahapelitoiminnassa, joukkoliikenteessä, teletoiminnassa ja päihteiden kaupassa. Ennustan, että yleisradiotoiminnan julkisen palvelun rajoittamista koskeva keskustelu ja vaatimukset siirtyvät meilläkin monille muille toimialoille. Millä tavalla julkinen palvelu tiedonvälityksessä olisi sen enempää ”markkinahäirikkö” kuin julkiset palvelut sosiaali- ja terveystoimessa tai sivistystoimessakaan?

Demokratian globalisoinnissa Suomella toivoisi olevan paljonkin annettavaa. Olimmehan jo sata vuotta sitten radikaali edelläkulkija eduskuntauudistuksen myötä. Valitettavasti nyt meillä näperrellään vaatimattomien vaalimatemaattisten uudistusten parissa, kun maailmalla kehitystyön painopiste on kansalaisten osallisuuden aidossa edistämisessä. YK:n tilaston mukaan Suomi on esim.e-demokratian kehityksessä kehitysmaasarjassa sijaluvulla 45, yhdessä Hondurasin, Mongolian ja Filippiinien kanssa. SDP:n vaatimukset pelkkää vaalijärjestelmää laajemmasta demokratian kehittämistyöstä ovat hyvin perusteltuja ja niille soisi huomiota myös julkisessa keskustelussa..

Meitä sosialidemokraatteja syytetään milloin mistäkin. Ei ole kuulemma linjaa, olemme passiivisia, taktikoimme jne. Tutkiva journalismi voisi verrata eri puolueiden linjaukset viime vaalikampanjasta lähtien. SDP:n linja on ollut koko ajan parhaiten ajan hermolla ja jälkikäteenkin tarkastellen oikeassa. Edustajamme ovat olleet yhdessä tekemiemme linjausten takana. Hallituksen linjattomuus, passiivisuus ja taktiset irtautumiset parlamentaarisesti valmistelluista esityksistä eivät toivottavasti käännä tältäkään osin mustaa valkoiseksi.

Poliittisten kisastudioiden lisäksi kotikatsomoissakin on havaittu SDP:n rytmivaihdos. Muiden vauhti ja ote alkaa hiipua, kun SDP vasta aloittaa rynnistyksensä kohti finaalia. Emme tavoittele vain hyvää suoritusta, vaan ykkössijaa. Siihen pääseminen edellyttää vahvaa joukkuepeliä ja sellainenkin näyttää nyt löytyneen. Puoluevaltuusto voi päättää työnsä tilanteessa, jossa SDP:llä, toisin kuin hallituspuolueilla, on tekemisen meininki, hyvä henki ja tarvittavat eväät Joensuun puoluekokouksen jälkeiseen eduskuntavaalikampanjaan.

Tilannetta varjostaa kuitenkin kansalaisten aiheellinen huoli ja hätä työstä, toimeentulosta ja laadukkaista palveluista. Toivoa sopii, että hallitus ryhdistäytyisi edes sen verran hoitamaan konkurssipesäänsä, ettei Ruotsin lehtien tarvitse vuoden päästä arvuutella, hävisikö Suomen hallitus vaalit tahallaan.