Yliopisto-opinnot poikeeavat aikaisemmista opinnoista siinä, ettei yliopistossa juurikaan opeteta vaan siellä opiskellaan itse aktiivisesti.
Yliopisto-opinnot poikkeavat muusta opiskelusta myös siinä, että opintoaineet on valittava itse.
Tässä piilee sellainen kaksinkertainen vaara, että 1) opinnot viivästyvät sen vuoksi, ettei osata opikella/mennä luennoille kun kukaan ei tule vetämään hiasta ja 2) opiskellaan sellaisia aineita ettei valmistuta lopulta miksikään / tai sanotaanko että opiekkellaan aineita mutu periaatteella ajattelematta lainkaan etukäteen sitä mitä ammattia lähdetään tavoittelemaan.
Sen sijaan että oppilaille lätkäistäisiin tonnin lasku per vuosi käteen, heille pitää määärätä henkilökunnasta joku joka toimii opintojen ohjaajana. Tämän kanssa tavattaisiin esim kerran kuussa ja keskusteltaisiin opintojen edistymisestä ja tavoitteista ja mitä niiden tavotteiden eteen on tehtävä ja mitä aineita opiskeltava (miksei myös miten kavereiden kanssa menee jos syrjäytymisvaara).
Tällä lyhennetään opiskeluaikoja. Ilman tällaista systeemiä itse sen henkilökunnan luokse meneminen voi tuntua hankalalata, kun laitoksen väki on kovin kiireistä ja kun omat murheet ovat "pieniä" ja herrat "suuria".
Lisäksi pitää järjestää heti kättelyssä parin opintoviikon kurssi siitä miten yliopistossa opiskellaan, mistä löytyy tiedot kursseista, mitkä ovat vaihtoehtoiset tavat opiskella jne. Tämä voitaisiin jopa TENTTIÄ!
Olen puhunut.

PS: Jos resurseja tällaiseen ei ole (Suomihan on köyhä maa), voitaisiin harkita isovelisysteemiä, eli vanhat opiskelijat tapaisivat uusia opiskelijoita ryhminä. Tällaiset tapaamiset menevät kuitenkin vain viinan juomiseksi. eli en kannata.