Eduskunnan II varapuhemies Tarja Filatov sanoo, että suhdannetilanteesta huolimatta naisvaltaisten alojen palkkatasa-arvon puolesta on taisteltava. Hänen mukaan kyse ei voi olla ainoastaan noususuhdanteessa annetuista löysistä lupauksista sairaanhoitajille.
– Palkka mittaa hyvin sitä, miten omaa työtä arvostetaan. Monilla naisvaltaisilla aloilla tehdään pienipalkkaista, raskasta, vaativaa ja tärkeää työtä. Segregoituminen, eli töiden jako naisten ja miesten töihin selittääkin suuren osan palkkaeroista. Palkkauksessa miesvaltaisia aloja arvostetaan usein enemmän, Filatov toteaa.
– On kehitettävä määrätietoisesti työnarviointia ja samapalkkaohjelmia. Naisten keskimääräiset ansiot ovat 80,8 prosenttia miesten ansioista. Kuntasektorilla keskimääräiset ansiot ovat miehillä 3116 euroa ja naisilla 2513 euroa kuukaudessa. Valtion tulee huolehtia kuntien riittävistä resursseista palveluiden hoitoon. Ei saa olla niin, että matalapalkkaiset hoiva-alojen naiset maksavat kipeimmin lama-ajan laskuja, vaatii Filatov.
– Kuntien on jatkossakin saatava osaavaa henkilöstöä. Esimerkiksi hoito- ja hoivatyössä paremmalla palkkauksella ja hyvillä työolosuhteilla henkilökuntaa saadaan hakeutumaan alalle ja pysymään alalla. Työn tuottavuutta on nostettava, mutta se on tehtävä palvelun tarvitsijoita ja työntekijöitä kunnioittaen, Filatov huomauttaa.
– Naisten tuottamien palveluiden tuottavuutta on vaikea arvioida perinteisin kriteerein. Voidaan kysyä, montako lasta kätilön on päästettävä vuorokaudessa maailmaan, jotta tuottavuus on riittävä? Mikä on äidinkielen opetuksen tuottavuuden nousu? Ne mittarit, jotka kumpuavat tavaratuotannosta ja kvartaalitaloudesta, eivät suoraan istu hoivaan ja sivistykseen. Huolenpitotyön tulokset ovat elämän mittaiset, jopa pidemmät, Filatov toteaa.
Hämeenlinnan Jukolan lähiössä Naistenpäivänä puhunut Filatov muistuttaa, että naiset käyttävät paljon julkisia palveluita ja usein myös työskentelevät niiden parissa. Tästä syystä julkisten palveluiden kurjistuminen koskettaa erityisesti naisia.