Puoluekokouksessa 5.-7.6.2008 käsiteltiin puoluejärjestöjen ja jäsenten tekemät 444 aloitetta. Lisäksi käsiteltiin puoluehallituksen esitykset viidestä tulevaisuusohjelmasta, puolueen jäsenmaksusta 2009-2011, saäntömuutoksista ja kahdesta ajankohtaista julkilausumasta.
Puoluejärjestöjen ja jäsenten aktiivisuus aloitteiden laadinnassa oli korkealla tasolla: Aloitteita puoluekokoukselle jätettiin nyt toiseksi eniten sitten 1960-luvun lopun, josta saakka aloitteita on tilastoitu.
Eniten aloitteita tehtiin järjestötoiminnasta, yhteensä 145. Ihmisten arkipäivään läheisesti liittyvistä asioista, kuten sosiaali- ja terveyspolitiikasta sekä koulutuspolitiikasta tehtiin myös runsaasti aloitteita, yhteensä 113. Talouteen ja verotukseen liittyviä aloitteita on 44. Energia-, elinkeino- ja liikennealoitteita on 34. Eniten aloitteita puoluekokoukselle tuli Helsingin piiristä (111).
SDP:n puoluehallitus antoi tehdyistä aloitteista lausuntonsa sekä päätösesityksen. Aloitekirja lausuntoineen toimitettiin puoluekokousedustajille.
Aloitekirja on jaettu valiokunnittain aloiteryhmiin. Kukin aloiteryhmä on tulostettavissa yhtenä kokonaisuutena.
Aloitteet ovat pdf-tiedostoina.
Aloitteet aloiteryhmittäin:
1. Suomalaisen työn tulevaisuus -ohjelmavaliokunta
2. Ilmasto ja ympäristö -ohjelmavaliokunta
3. Henkinen hyvinvointi ja kulttuuri -ohjelmavaliokunta
4. Toimiva kunta – hyvinvoiva kuntalainen -ohjelmavaliokunta
5. Kansainvälisten asioiden valiokunta
6. Laki- ja hallintovaliokunta
7. Talous-, työllisyys- ja verovaliokunta
8. Elinkeinovaliokunta
9. Liikennevaliokunta
10. Asuntovaliokunta
11. Työelämävaliokunta
12. Sosiaali- ja terveysvaliokunta
13. Koulutusvaliokunta
14. SDP uudistuu -ohjelmavaliokunta