Pirjo Pälvi


Jäsen: Pirjo Pälvi
Ähtäri
Värjäri

Pirjo Pälvi (54) on ehtinyt olla SDP:n jäsen yli neljännesvuosisadan. Sosialidemokratia tarttui häneen aikanaan pihapiirissä Killinkoskella. Nuori Pirjo arvosti naapurustossa asunutta, myllärin tehtäviä hoitanutta demaripariskuntaa. Heiltä hän oppi, mitä on solidaarisuus ja sen, ettei ihmisiä pidä arvioida maallisen mammonan tai aseman vuoksi.

Yhteiskunnallisessa toiminnassa Pälvin johtotähtenä onkin ihmisten tasapuolinen kohtelu ja heikoimpien asian ajaminen. Tärkeää on esimerkiksi se, että verotus on oikeudenmukaista ja antaa tavalliselle työtätekevälle ihmiselle mahdollisuuden kohentaa elämäänsä. Verotuksen progressiivisuudesta ei pidä tinkiä.

Kahden tyttären äidin sydäntä lähellä ovat myös lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet.

Etelä-Pohjanmaalla ei ole helppoa olla sosialidemokraatti, koska siellä jyrää keskusta. Ähtärin demareiden aktivisti huokaa, että SDP:n jäsenten on tehtävä tosi kovasti töitä vaikkapa valtuustopaikan saadakseen. Onneksi porukassa on karismaattisia ja paikkakunnalla näkyviä henkilöitä.
- Yhteistyö on paikallispolitiikassakin valttia. Yksin kukaan ei saa mitään aikaan, Pälvi korostaa.

Pälvin aktiivisuus on ihailtavaa. Politiikan lisäksi luottamustehtäviä on kertynyt ammattiyhdistystoiminnassa: pääluottamusmies, ammattiosaston puheenjohtaja, liittovaltuuston ja tes-jaoston jäsen. Hän on myös opintosihteeri, joka kuluvana talvena on itse osallistunut mm. tasa-arvo- ja verkkovaikuttamisen koulutukseen.
- Vaikutusmahdollisuudet ja ihmisten tapaaminen antavat voimaa.