SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardsonin mukaan hallitus on epäonnistunut yhteiskunnallisen tasa-arvon vahvistamisessa. Hän viittaa hallituksen itsensä tilaamaan tutkimukseen.
- Jyväskylän yliopiston dosentilta Raija Julkuselta tilattu tutkimus on karua luettavaa. Hallituksen tapa jättää kunnat vaille tarvittavaa tukea heikentää ennen kaikkea kuntien pienipalkkaisten naistyöntekijöiden asemaa. Näin samapalkkatavoitteet karkaavat entistä kauemmaksi ja yhteiskunnallinen kehitys ottaa takapakkia.
Guzenina-Richardson muistuttaa myös muista aiemmista tutkimuksista, jotka ovat osoittaneet eriarvoisuuden kasvaneen nykyhallituksen kaudella.
- Köyhien suomalaisten määrä on kasvanut 100 000 ihmisellä tämän hallituksen aikana ja pienituloisten reaalitulot ovat laskeneet. Nämä on kylmiä faktoja, joita pakoon ei selittelyllä pääse.
Opposition välikysymyksellä vaatima perusturvan vahvistaminen auttaisi Guzenina-Richardsonin mukaan suurimmassa hädässä olevia. Hän vaatiikin hallitusta ryhtymään toimiin, joilla kasvava eriarvoistuminen pysäytetään.
- Nyt on korkea aika ryhtyä puheista tekoihin. Meillä on jo 300 000 työtöntä ja yhä useamman arki entistä vaikeampaa. SDP on vaatinut panostuksia työllisyyteen ja kuntiin, jotta palvelut turvattaisiin ja ihmiset saisivat pitää työnsä.
