SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitasen mukaan pahentunut nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys sekä ikääntyvien työttömyys ovat työurien pidentämiselle turmiollisia.
- Hallitus ei ole hoitanut omaa leiviskäänsä työttömyyden torjumiseksi. Siten se tekee paljon hallaa myös työurien pidentämiselle samaan aikaan, kun koko valtakunta jännittää Rantalan työryhmän tuloksia. Kun kaikilta muilta osapuolilta odotetaan toimia työurien pidentämiseksi, on myös poliittista valtaa käyttävän hallituksen toimittava tämän tavoitteen suuntaan omalla työllisyyspolitiikallaan.
Viitanen muistuttaa, että työttömyys luvut ovat hurjia: pitkäaikaistyöttömyys on noussut 13,2 prosenttia ja nuorisotyöttömyys 44 prosenttia vuoden takaisesta. Myös ikääntyvien työttömyys on kääntynyt voimakkaaseen kasvuun. Huolestuttavinta on, että työttömyyden kesto on pidentynyt. Jos työttömyys venyy yli viiden kuukauden, heikentää se merkittävästi työllistymisen todennäköisyyttä.
- Jos tilanteeseen ei välittömästi puututa aivan eri kunnianhimon asteella kun tähän asti, tehdään raskas virhe, jonka seurauksia maksetaan pitkälle tulevaisuuteen. Tämä on hallituksen käsissä. Siksi on käsittämätöntä, että rajusti kasvaneista työttömyyslukemista huolimatta työvoimapoliittisten toimien piirissä on nyt 1000 ihmistä vähemmän kuin vuosi sitten.
Viitasen mukaan hallituksen on kiireesti tarkastettava politiikkansa keskeisiä peruslinjoja, jos se osaltaan haluaa edistää työurien pidentämistä.
- työllisyyteen on satsattava enemmän. Nyt työllisyyspolitiikka rämpii jatkuvasti myöhässä olevien minilisäbudjettien varassa, ja koko talouskriisin ajan kokonaisvaltainen ote on puuttunut.
Toinen kuvaava esimerkki, jossa hallitus Viitasen mukaan sahaa itse työurien pidentämisyrityksiltä oksaa, on sen välinpitämätön suhtautuminen kuntien taloustilanteeseen.
- koska hallitus on mieluummin keventänyt hyväosaisten veroja kuin tukenut kuntia, joutuvat kunnat talousahdingossaan lomauttamaan henkilökuntaansa ja asettamaan sijaiskieltoja. Näin kuntien työntekijät joutuvat jatkuvasti kovemmalle työelämässä ja selvää on, ettei näin ainakaan työssä jaksaminen parannu.
Viitanen muistuttaa, että SDP on esittänyt lisää työllisyysmäärärahoja sekä useita toimia mm. nuorisotyöttömyyteen puuttumiseksi. SDP:n vaihtoehdossa myös kuntia tuettaisiin selkeästi enemmän.
