valtionyhtiöt

Paatero vaati Häkämieheltä toimia

27.11.2010 12:37

Talousvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Sirpa Paatero ihmettelee valtion omistajapolitiikasta vastaavan puolustusministeri Jyri Häkämiehen puheita työeläkeyhtiöiden ja valtionyhtiöiden palkkioista.
- Ministeri Häkämies voisi päivittelyn sijaan toimia, jotta valtion yhtiöiden palkkioasiat saadaan kuntoon.


"Avoimuus ulotettava valtionyhtiöiden hallituksiin"

6.10.2010 13:06

Talousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jouko Skinnarin mielestä on hyvä, että valtionyhtiöiden hallintoneuvostojen palkkiot ja kokouksiin osallistuminen tulevat julkiseksi. Tämän täytyy koskea myös valtionyhtiöiden hallitusten jäseniä.


Guzenina-Richardson pitää valtionyhtiöiden palkka- ja bonusjärjestelyitä epäonnistuneina

12.7.2010 15:15

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson ihmettelee valtionyhtiöiden johtajien etujen huomattavia korotuksia. Helsingin Sanomien tämänpäiväisen uutisoinnin mukaan usean valtionyhtiön korkein johto on saanut jopa kymmenien prosenttien korotuksia etuihinsa vuosina 2008-2009.


Skinnari: Valtion omistajaohjaus uusiksi

25.4.2010 10:13

SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari pitää valtion omistajaohjausta täysin epäonnistuneena.


Jaakonsaari: Suomessa on moraalikriisi

18.4.2010 11:02

– Suomi on ollut maailman johtavia maita avoimuutta ja vähäistä korruptiota koskevissa kansainvälisissä arvioissa. Nyt Suomi putoaa kuin kivi valitettavan vaalirahakohun takia.


SDP esitti valiokuntakäsittelyssä DESTIA-järjestelyn hylkäämistä

30.9.2009 04:10

Sosialidemokraattien mielestä valtion kokonaan omistamien yhtiöiden myymisestä sekä enemmistöomistuksesta luopumisesta on huonosti harkittua ja vastuutonta omistajapolitiikkaa.


Valtionyhtiöitä ei johdeta kvartaalitalouden ehdoilla

30.8.2009 10:32

SDP vaatii, että valtionyhtiöitä huolletaan ja kehitetään yhteistyössä työntekijöiden kanssa. Jatkuvat ylimitoitetut lomautukset ja irtisanomiset kertovat toisenlaisesta mentaliteetista ja kovasta henkilöstöpolitiikasta.


Kumpula-Natri: Suitset Häkämiehen myynti-innolle

21.8.2009 17:01

- Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok) on esittänyt kolmen valtioyhtiön myymistä. Myynti ei voi olla myöskään keino, jolla valtio-omistaja vapautuisi yhtiöidensä hyvän hallinnon valvonnasta, jolla estetään laittomuudet, huomauttaa SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri.


SDP:n puoluesihteeri: Valtionyhtiöiden lahjoitukset puolueille tulee lopettaa

10.8.2009 10:43

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen katsoo, että valtionyhtiöiden ei tulisi tukea puolueita lahjoituksin.


Skinnari: Porvarihallitus hoitaa valtion kruununjalokiviä kvartaalitalouden ehdoilla

12.6.2009 10:23

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnarin mukaan hallituksen markkinaehtoinen omistajapolitiikka on tulossa tiensä päähän.
- Työmarkkinaselkkaukset osoittavat, että porvarihallituksen omistajapolitiikka on pahasti epäonnistunutta.


Julkaise syötteitä