työllisyyspolitiikka

Korhonen: Hallitusohjelma on pikaisesti päivitettävä

20.1.2010 17:18

SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen on tyytyväinen ympäristöministeri Paula Lehtomäen arvioon, että hallituksen ohjelma kaipaa päivittämistä.
– Vihdoinkin joku hallituksen ministereistä myöntää sen tosiasian, että hallitus on ollut koko taantuman ajan ohjelmansa vanki.


Tarja Filatov: Hallituksen aktivoiduttava työmarkkinapolitiikassa

12.12.2009 12:34

– Nyt olisi syytää vaalia Suomen kuuluisaa sopimiskulttuuria ja etsiä kaikin keinoin työllisyyttä ja maan kilpailukykyä vahvistavia ratkaisuja.


SDP esittää 75 prosentin työllisyysastetavoitteen asettamista

3.12.2009 11:32

SDP:n järjestämässä Työllisyysvoimalassa torstaina Helsingissä puhunut SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaatii päätöksentekijöiltä kovan työllisyysastetavoitteen asettamista.


Puoluevaltuusto: Vaikuttavampaa työllisyyspolitiikkaa – oikeudenmukaisempaa verotusta

15.11.2009 10:49

Sosialidemokraatit vaativat vaikuttavampaa ja oikeudenmukaisempaa talous- ja työllisyyspolitiikkaa. Päätösten ja toimenpiteiden lykkääminen on lopetettava ja ryhdyttävä vihdoinkin todellisiin elvytystoimiin.


Urpilainen: SDP kutsuu koolle työllisyysfoorumin

2.9.2009 15:12

Työllisyyskriisi syvenee. Työttömiä työnhakijoita on jo 290 000. Ennusteiden mukaan työttömyys kasvaa vielä selvästi nykyisestä. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on pettynyt siihen, että hallitus on toistuvasti torjunut sosialidemokraattien aloitteet ryhtyä torjumaan työttömyyttä yhteistoimin.


Filatov: Työttömiä autettava

2.9.2009 13:58

Työllisyyspolitiikka on myös työttömäksi joutuvien auttamista, ei vain työpaikkojen turvaamista, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov korostaa.


Filatov: Hallituksen työllisyystoimet ohuita

29.7.2009 13:18

Hallitus toimii SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatovin mukaan yhä jälkijunassa työllisyyspolitiikassaan.


Julkaise syötteitä