Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 28.9.2011
Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta
Arvoisa puhemies, herr talman
"VEROPOLITIIKALLA VOI TUKEA TYÖTÄ, TERVEYTTÄ JA YMPÄRISTÖÄ - TAI LISÄTÄ TULOEROJA ENTISESTÄÄN. KYSE ON ARVOVALINNASTA."
Kesälomat alkavat olla ohi ja suomalaiset palaavat työn ääreen. Näin myös politiikassa. Suomalaisen politiikan kesäilmiöitä merkittävämpää, on kansainvälisen talouden tilanne. Kesän jälkeen maailmantalouden ongelmien heijastusvaikutukset Suomen talouteen alkavat näkyä yhä selvemmin. Taloudellisen taantuman vaara on todellinen.
Olemme kokoontuneet syväluotaamaan hallituksen budjettiesitystä ja linjaamaan omien vaihtoehtojemme valmistelua, mutta tulevaisuuden suurin haaste ei liity talouteen, vaan sosiaalisten repeytymien ehkäisyyn ja uudenlaisen sosiaalisen vastuun ja yhteenkuuluvuuden synnyttämiseen ja lujittamiseen.
Ilman sosiaalista vastuuta ja ajattelua ei olisi ollut mahdollista rakentaa integroitua teollisuusyhteiskuntaa ja luoda taloudellista kasvua. Sivistynyt yhteiskunta rakentuu talouden ja sosiaalisen toiminnan tasapainon varaan.
Tänä syksynä tulee kuluneeksi 40 vuotta murroksen vuodesta. Vuosi 1968 oli suurten poliittisten myllerrysten vuosi Euroopassa. Se oli toivon ja radikalismin vuosi, hippiliikkeen ja rockin huippuvuosi. Silloin tapahtui Vietnamin sodan käännekohta ja ihmiskasvoinen sosialismi musertui Tsekkoslovakiassa neuvostopanssareiden alle.
"Pohja vanhan järjestyksen nyt horjuu". Näin saattoi moni hyräillä Barack Obaman vaalivoiton tunnelmia seuratessa. Uusi syrjäyttää vanhan. Nyt on tapahtumassa jotain merkittävää. Uusi tyyli ja uusi suunta nousevat esiin. Politiikka palaa politiikkaan. Ei vain USA:ssa, vaan kaikkialla maailmassa.
Hyvät ystävät, hyvät puoluevaltuuston jäsenet,
Tänään me kesäkuun puoluekokouksen valitsemat luottamushenkilöt olemme ensimmäistä kertaa koolla - kaikki yhdessä. Olemme kiitollisia yli puolen miljoonan suomalaisen luottamuksesta kuntavaaleissa, mutta haluamme jatkaa työtä, jolla rakennamme luottamusta kaikkiin suomalaisiin. Me pystymme siihen. Yes we can.
SDP: n puoluevaltuusto 4.3.2009
Puheenjohtaja Jutta Urpilainen
Toveri puheenjohtaja, hyvät ystävät, toverit, bästa kamrater,
"Minulla on mennyt kaikki luottamus tulevaisuuteen."
Näin aloitti edellisviikon maanantaina keskustelun kanssani kuopiolainen palkansaajamies, joka ei nähnyt omassa tai yhteisessä tulevaisuudessamme paljoakaan hyvää. Hän oli huolissaan siitä suunnasta, johon Suomi on menossa.
"Herrat Helsingissä laman alla nyyhkii", laulettiin edellisen laman aikana. Eivät nyyhki herrat tätä lamaa Helsingissä vaan paistattelevat päivää keväthangilla tai pyramidien varjoissa. Näin ne ajat muuttuvat. Viime vuonna oltiin huolissaan oppositiojohtajan lomailusta, joka tapahtui kiireettömään aikaan heinäkuussa ja joulun seutuvilla. Nyt huolta ei herätä se, että eduskunta saa käsitellä hallituksen ratkaisuja kriisin keskellä ilman hallituksen johtajia.
Puheenjohtaja, arvoisat Paasikivi-seuran jäsenet, on kunnia saada puhua tämän perinteikkään seuran tilaisuudessa.
Hyvät ihmiset, kansainvälisen työn päivän juhlijat, kärä vänner,
"Älä jätä paikkaasi tyhjäksi. Anna panoksesi yhteiseen työhön." Näin sanoi täällä Helsingissä vappupuheessaan vajaat kolmekymmentä vuotta sitten SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa: "Älä jätä paikkaasi tyhjäksi. Anna panoksesi yhteiseen työhön."