Sosialidemokraatit haluavat tulevalla vaalikaudella sitoa opintotuen indeksiin sekä poistaa toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavan, vanhempien tuloihin perustuvan tarveharkinnan. SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantola huomauttaa, että demarit esittivät opintotuen sitomista indeksiin jo vaihtoehtobudjetissaan vuodelle 2011.
SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen pitää opiskelijoiden vaatimusta opintotuen sitomisesta indeksiin oikeutettuna. Opiskelijoita ei tule SDP:n mielestä asettaa eriarvoiseen asemaan, vaan heidän perusteltua huolta omasta toimeentulostaan on kuunneltava.
Valiokunnan SDP:n jäsenet haluavat lisätä mm. perusopetuksen voimavaroja, aikuiskoulutusta, yliopistojen sekä ammattikorkeakoulujen tukemista ja homekoulujen korjaamista. Samoin opintotuki halutaan sidottavaksi indeksiin. Eduskunnan sivistysvaliokunta antoi lausunnon valtion talousarvioesityksestä vuodelle 2011.
Kansanedustaja Tuula Peltonen jätti eilen eduskunnassa sosialidemokraattisten kansanedustajien kanssa lakialoitteen, jossa ehdotetaan opintotuen sitomista indeksiin.
SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen kritisoi hallitusta opiskelijoiden aseman heikentämistä. Hallituksen budjettiesityksen mukaan asumislisäkuukaudet lasketaan jatkossa opintotukikuukausiksi. Aiemmin asumislisää on saanut ilman, että se syö opintokuukausia.