köyhyys

Jouni Backman: Köyhyyteen on puututtava

1.5.2011 09:54

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Jouni Backmanin mukaan eduskuntavaalien viesti oli selvä. Porvarihallituksen politiikalle haluttiin muutos. Tätä äänestäjien viestiä on kunnioitettava.


Puoluevaltuusto: On aika muuttaa Suomen suunta

19.3.2011 14:20

Viimeisen neljän vuoden aikana Suomi on velkaantunut ennätystahtiin. Hallituksen epäonnistuneen talous- ja veropolitiikan seurauksena valtion kassa on nyt tyhjä. Yksityinen ahneus on romuttanut taloutta ja yhteisvastuuta niin Suomessa kuin Euroopassakin. Nyt on aika tehdä ahneudesta loppu.


Ilkka Taipaleelta resepti köyhyyden poistamiseksi

3.2.2011 13:02

Joukkolääketieteen dosentti Ilkka Taipale luovutti torstaina sosialidemokraattien puheenjohtajalle Jutta Urpilaiselle joukon ehdotuksia köyhyyden puolittamiseksi Suomesta vuoteen 2015 mennessä. Työväen Sivistysliiton tiloissa järjestetyssä luovutustilaisuudessa Taipale kävi lyhyesti läpi keskeisimpiä esityksiä. 


Eroon köyhyydestä – perusturvaa on vahvistettava!

11.12.2010 09:20

Kansanedustaja Anneli Kiljunen vaatii hallitukselta satsauksia perusturvaan. Lähes jokainen hallituksen esitys on käytännössä heikentänyt huono-osaisten asemaa. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä on perustuslain vastaisuutta hipova nuoren toimeentulotuen leikkaus. 


SDP vaatii köyhyystavoitetta EU2020-strategiaan

25.5.2010 14:15

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja europarlamentaarikot Liisa Jaakonsaari ja Mitro Repo esittävät EU:n talousohjelmaan köyhyyden vähentämistavoitetta, jonka mukaan EU-maat sitoutuisivat vähentämään köyhien määrää kolmanneksella vuoteen 2020 mennessä.


Kumpula-Natri: Köyhyyttä vastaan toimittava koko Euroopassa

5.5.2010 11:08

Kansanedustaja, Eurooppalaisen Suomen puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri muistuttaa toimista Euroopan unionin köyhyyden vähentämiseksi. Köyhyys koskettaa Euroopassa arviolta 80 miljoonaa ihmistä.


Gustafsson: Porvarihallitukselta kylmää kyytiä köyhille työikäisille

24.2.2010 16:02

SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafsson toteaa porvarihallituksen jäävän historiaan kansamme kahtiajaon syventäjänä ja kansallisen eheyden hyllyttäjänä.


Kansa jakautuu kahtia

24.2.2010 15:30

SDP:n ryhmäpuheen välikysymyskeskustelussa pitäneen kansanedustaja Anneli Kiljusen mukaan kansaa jaetaan nyt kahtia.
- Hallitus on laiminlyönyt työttömyyden hoidon, heikentänyt palveluita, pidentänyt leipäjonoja, rapauttanut hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituksen ja aiheuttanut palvelumaksujen korotukset, Kiljunen listasi.


Guzenina-Richardson: Yhteiskunnallinen kehitys ottaa takapakkia

14.2.2010 10:12

SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardsonin mukaan hallitus on epäonnistunut yhteiskunnallisen tasa-arvon vahvistamisessa. Hän viittaa hallituksen itsensä tilaamaan tutkimukseen.


Gustafsson: Lapsiperheiden köyhyyden ohittaminen on poliittinen skandaali

20.12.2009 15:11

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Gustafssonin mukaan SATA-komiteasta tuli valitettavasti hallituksen lojaali työrukkanen.
- Suurin toivein liikkeelle lähtenyt Sata-komitea epäonnistui tärkeimmässä tehtävässään.


Julkaise syötteitä