SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantola ihmettelee keskustan kansanedustaja Tuomo Puumalan kannanottoa YLE:llä hallituksen ammattikorkeakoulu-uudistukseen. Kantolan mielestä on vähintäänkin hämärää, mitä keskusta uudistukselta haluaa.
Eduskuntavaalit on käyty. Äänestäjät ovat sanoneet sanansa. Kansanvalta, demokratia on osoittanut toimivuutensa. Hiljakseen tapahtunut äänestysprosentin lasku pysähtyi. Kansalaiset kävivät nyt aikaisempaa innokkaammin käyttämään poliittisia oikeuksiaan.
Sosialidemokraatit haluavat tulevalla vaalikaudella sitoa opintotuen indeksiin sekä poistaa toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavan, vanhempien tuloihin perustuvan tarveharkinnan. SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantola huomauttaa, että demarit esittivät opintotuen sitomista indeksiin jo vaihtoehtobudjetissaan vuodelle 2011.
– SDP haluaa leikata pienten lasten vanhempien työaikaa. Mikään ei maksa yhteiskunnalle niin paljon kuin ongelmiensa kanssa yksin jätetty perhe, varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson sanoi SDP:n perhe- ja koulutuspoliittisia vaalitavoitteita esitelleessä tiedotustilaisuudessa Helsingissä 1.4.2011.
SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantolan mukaan poliitikkojen on kiinnitettävä enemmän huomiota talouslaman seurauksiin lapsiperheissä.
SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantola on tyytyväinen, että ajatus pätkätyöläisten lomapankista saa kannatusta nyt myös keskustassa.
Jo Aristoteles tiesi, että vallan käyttö edellyttää oppineisuutta ja sivistystä. Tasavertaiset mahdollisuudet hankkia sivistystä syntyivät kuitenkin paljon myöhemmin, SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantola muistuttaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantolan mielestä tasa-arvon ihanne on tuonut johdonmukaisuutta SDP:n politiikkaan, ja tuo sitä jatkossakin.
- Tarvitaan jatkuvaa työtä yhteiskunnallisen tasa-arvon puolesta, koska se on koko ajan uhattuna.
SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantola arvostelee keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen haluttomuutta kuntauudistuksen jatkamiseen.
– Nykyistä selkeämpi kuntarakenne on edellytys hyvinvointipalvelujen saatavuuden ja laadun turvaamiseksi. Keskustalle kuntien suuri määrä tuntuu olevan itsetarkoitus, vaikka pääasian pitäisi olla palvelujen kehittäminen.
Ilkka Kantola: Budjetti kohtelee opiskelijoita epäoikeudenmukaisesti
Sdp:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kantola ymmärtää opiskelijoiden pettymyksen hallituksen budjettiriihen tuloksiin.