Pääministeri Matti Vanhanen tunnusti suoraan, että hänen puheensa puoluevaltuustossa omalle väelle ei koskenut tätä aikaa eikä tätä hallituskautta. Hän joko uskoo tulevaan valtakauteensa tai saneli seuraavalla pääministerille, mitä tämän on tehtävä.
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja verojaoston jäsen Heli Paasio ihmettelee hallituspuolueiden ristiriitaisia veropuheita.
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Heli Paasio on samaa mieltä kuin kansanedustaja Ben Zyskowicz, joka esitti ruoan arvonlisäveron alentamisen perumista.
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Heli Paasio oli pääosin tyytyväinen vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäen 22.6.2009 esittelemiin verolinjauksiin. Paasio perääkin nyt aktiivisuutta vihreiltä syksyn budjettiväännöissä.
SDP:n eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Heli Paasion mukaan hallituksen on tunnustettava, että talouden muuttuneeseen tilanteeseen ei vanhoilla mantroilla saada apua.