Ilmastonmuutoksen ja sen seurausten hillitsemiseksi tarvitaan nykyistä tehokkaampia toimia. SDP haluaa asettaa tiukemmat ilmastotavoitteet säätämällä ilmastolain. Puolue kertoi tänään eduskuntavaalien ympäristö-, ilmasto- ja asuntopoliittisista tavoitteistaan.
Suomella on eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Susanna Huovisen mielestä kaikki mahdollisuudet nousta energiatehokkuudessa maailman kärkimaiden joukkoon.
Kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Susanna Huovinen (sd) on pettynyt hallituksen suurisuuntaiseen ydinvoimapäätökseen.
Euroopan parlamentin jäsen Riitta Myller iloitsee siitä, että Euroopan parlamentti osoitti eilen torstaina haluavansa rakennussektorin mukaan ilmastotalkoisiin. Parlamentti äänesti täysistunnossaan direktiiviehdotuksesta koskien rakennusten energiatehokkuutta.
Euroopan parlamentin jäsen Riitta Myller (sd) totesi Strasbourgissa EU:n huippukokouksen tuloksia ruotineessa täysistunnossa, että Euroopan energiavarmuutta parannetaan parhaiten lisäämällä energiatehokkuutta ja uusiutuvia energiavaroja. Hänen mukaansa investointeja on tehtävä kaikissa jäsenmaissa.