Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2012 oli palautekeskustelussa.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Kari Rajamäki.
SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan hallituksen talouspolitiikan sydän on työllisyyden parantaminen. Työllisyyden parantaminen on ainoa toimiva vaihtoehto lisäleikkauksille.
SDP:n kansanedustaja, Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari hämmästelee suomalaisten oikeistohallitusten aikaansaannoksia.
Ilkka Kantola: Budjetti kohtelee opiskelijoita epäoikeudenmukaisesti
Sdp:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kantola ymmärtää opiskelijoiden pettymyksen hallituksen budjettiriihen tuloksiin.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan työllisyyden hoidon olisi pitänyt olla budjetin tärkein asia.
– Hallituksen päätös leikata työllisyysvaroja 60 miljoonalla eurolla vuoden 2010 tasoon nähden on kestämätön.
Demarieduskuntaryhmä on jättänyt kahdeksan vaihtoehtobudjettiinsa liittyvää verolakialoitetta, joista keskustellaan tänään eduskunnan istuntosalissa.
LISÄPANOSTUS TYÖLLISYYTEEN JA PALVELUIHIN
Puoli vuotta sitten Helsingin kaupunginhallitus määritteli vuoden 2010 budjetin menokehykset. Leikkaustavoitteeksi vuoden 2009 budjettiin verrattuna asetettiin 50 miljoonaa euroa.
SDP vaatii hallitukselta lisäelvytystä. Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan vaalivuonna 2007 tehdyt ratkaisut määrittävät edelleen hallituksen politiikkaa, vaikka talous- ja työllisyystilanne on täysin toinen.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on pettynyt hallituksen arvovalintoihin talouskriisin keskellä.
- Nyt olisi tarvittu asettumista heikoimpien asemaan. Tähän ei hallituksella ollut halua tai kykyä. Kuntapalveluiden turvaamiseen, työttömien tukemiseen ja kehitysmaiden auttamiseen ei budjettihanoja avattu.